Aistit ja ääntely

Siilin aisteista tärkein on hajuaisti. Kuten monilla muillakin eläimillä silläkin on kitalaessaan Jacobsonin elin, joka on erikoistunut kemiallisten ärsykkeiden erittelyyn (ks. myös Itsevoitelu).

Kuulo on sen toiseksi tärkein aisti. Se reagoi helposti koviin ääniin ja menee kerälle. Siili on varsin likinäköinen ja se kartoittaakin ympäristöään lähinnä haju- ja kuuloaistin avulla.

Siili ääntelee äkillisin tuhahduksin (varoitusääni, kosintaääni), nuuskuttamalla (kiinnostuneena), sirkuttamalla ja viheltämällä kuin lintu (yleensä emojen ja poikasten tapa kommunikoida) ja päästämällä kameran sulkijaa muistuttavan klick-äänen (ainakin pariutumiskäyttäytymisen yhteydessä).

Se röhkii kuin miniatyyripossu parittelua havitellessaan ja kipua se ilmaisee huudolla, josta ei voi erehtyä. Siilin hätähuuto on korkea ja kimeä.

Kiukkuaan se voi ilmaista joskus jopa murinankaltaisella matalalla äänellä sekä rytmikkäällä "puksutuksella", jota se yleensä tehostaa hypähtelemällä piikit tanassa. Nuoret siilit saattavat säksättää kuin rastaat.
Monien äänien on todettu olevan korkeudeltaan sellaisia, ettei ihmiskorva kuule niitä.