|
|
| | Siilin aisteista tärkein on hajuaisti. Kuten monilla muillakin eläimillä silläkin on kitalaessaan Jacobsonin elin, joka on erikoistunut kemiallisten ärsykkeiden erittelyyn (ks. myös Itsevoitelu).
Kuulo on sen toiseksi tärkein aisti. Se reagoi helposti koviin ääniin ja menee kerälle. Siili on varsin likinäköinen ja se kartoittaakin ympäristöään lähinnä haju- ja kuuloaistin avulla.
Siili ääntelee äkillisin tuhahduksin (varoitusääni, kosintaääni), nuuskuttamalla (kiinnostuneena), sirkuttamalla ja viheltämällä kuin lintu (yleensä emojen ja poikasten tapa kommunikoida) ja päästämällä kameran sulkijaa muistuttavan klick-äänen (ainakin paritutumiskäyttäytymisen yhteydessä).
Se röhkii kuin miniatyyripossu parittelua havitellessaan ja kipua se ilmaisee huudolla, josta ei voi erehtyä. Kiukkuaan se voi ilmaista joskus jopa murinankaltaisella matalalla äänellä sekä rytmikkäällä "puksutuksella", jota se yleensä tehostaa hypähtelemällä piikit tanassa. Nuoret siilit saattavati säksättää kuin rastaat. Sen hätähuuto on korkea ja kimeä. Markku Helasuo kertoo sivullaan, miten pieni siili rääkyi hätäänsä, kun mäyrä yritti käydä sen kimppuun. Myös ketun hampaisiin joutunut siili huusi niin kovaa, että se sai keskellä yötä apua, tosin se jouduttiin vammojensa takia lopettamaan.
Monien äänien on todettu olevan korkeudeltaan sellaisia, ettei ihmiskorva kuule niitä.
Kuuntele siilin tuhinaa BBC:n Wildlife Finder -sivuilta.
Lisätietoja mm. siitä, miten siili tunnistaa värejä s.44:
Tuula Nyström - Tiina Kinnunen: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2009. 2. p. 160 s. ISBN 9789524831031
 |
|
|
|
|
