Lauwantaina kesäkuun 21 päiwänä 1879 kirjoitti Hämäläinen-lehti nro 49 seuraavaa: 

"Siili (erinaceus eurapaeus) saatiin täällä kiini metsästä läheltä rautatietä mennä keskiwiikkona. Näitä eläimiä ei ole tawattu Suomesta muualta kuin Uudeltamaalta, mihin niitä joskus sanotaan tulewan Wirolaisten aluksista. Tämä lienee siis marsinut tänne Helsingin seuduilta, wai lieneekö wallan ajanut junassa, koska täällä jo kerran ennenkin semmoinen eläwä löyttiin. Mahdollista on, että niitä tänne saapuu wenäläisen sotawäen muassakin. Sanotaan ettei hiiret eikä rotat viihdy siinä talossa, jossa siili asuu."
 

Siili on levinnyt laajalle alueelle läpi Euroopan ja Venäjän (ks. levinneisyyskartta). Se tunnetaan myös englantilaisena vientituotteena Uudessa-Seelannissa ja joillakin Skotlannin saarillakin; vain kylmimmillä pohjoisen alueilla sitä ei tavata.

Suomessa siili on  rauhoitettu nisäkäs ja hyödyllinen hyönteissyöjä (lat. insectivora), joka on levinnyt etelästä Tornioon ja Kuhmoon saakka. 

Oma luonnonvarainen siilimme (Erinaceus europaeus) kuuluu siilien heimoon (Erinaceidae), joka puolestaan kuuluu hyönteissyöjien lahkoon (Insectivora).

Kotoisella siilillämme muistuttavat

• pitkäkorvasiilit (Hemiechinus)
• aavikkosiilit (Paraechinus) ja
• afrikkalaiset siilit (Atelerix)
  
  Ne eivät kuitenkaan ole sukua toisilleen.

Lähimpänä meitä asustelee idänsiili (Erinaceus concolor), jota on löydetty jo v. 1988 Virosta (Ks. Matti Masing).

Erinaceidae ja Concolor eroavat toisistaan mm. karvojensa värin puolesta, sillä idänsiilin rinta ja kaula ovat huomattavasti oman siilimme väritystä vaaleammat.  Muita eroavaisuuksia löytyy paitsi dna-rakenteesta, myös piikkien sekä jalkojen rakenteesta (ks. Matti Masing). Eurooppalaisen ja itäisen siilin kromosomistoa tutkittaessa on havaittu, että oikeastaan on kyse kahdesta eri lajista. 

Lisää suomalaisen siilin alkuperästä ss. 30-33: Tuula Nyström - Tiina Kinnunen: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Sammakko, 2009. 2. p. 160 s. ISBN 9789524831031