Siili liikkuu valveillaoloaikanaan yllättävän pitkiä matkoja. Se kulkee kilometritolkulla salaperäisiä reittejään etsien ötököitä ja ruokintapaikkoja. Matkaan saattaa tehdä mutkan myös mainio kosteikko matoapajineen. Siilin vaeltaessa nenänsä vietävänä sen eteen voi sattua monenlaisia vaaroja, varsinkin sen ylittäessä asuntoalueilla risteileviä teitä.
"Siilipitsa" taitaa olla jokaiselle suomalaiselle tuttu käsite. Viime aikoina valtateiden varsilla on näkynyt enemmän yliajettuja kettuja, supeja, jäniksiä ja rusakoita kuin siilejä. Onko siilejä enää niin vähän ,ettei niitä ole riittävästi edes yliajettaviksi?
Keväällä kiima-aikaan uroksia jää eniten autojen alle niiden kulkiessa pitkiä matkoja etsimässä naaraita. Alkusyksyllä taas autojen alle jää omaa elinaluettaan etsiviä poikasia ja elinaluettaan vaihtavia naaraita.
Sitä, miten paljon siilejä kuolee Suomen teillä, ei ole varmaa tietoa. Paikallisia tutkimuksia on tehty, mutta ne ovat niin suppeita, ettei niiden perusteella voi tehdä yhteenvetoa. Tärkeintä tällä hetkellä olisi tutkia siilin liikennekuolleisuutta koko Suomessa, sillä se voi ratkaista lajin kohtalon.
Siilien määrän laskemista on pidetty vaikeana, mutta esim. Englannissa tutkimuksen apuna käytettiin ammattiautonkuljettajia, jotka vapaaehtoisesti ilmoittivat moottori- ym. teiden varsilla havaitsemiensa kuolleiden siilien lukumäärän.
Mitä vähemmän havaintoja alkoi tulla tutkimuksen kuluessa, sitä pienemmäksi populaation koko pääteltiin. Laskettiin, että siilien lukumäärä oli vähentynyt puoleen 1990-luvun puolen välin kahdesta miljoonasta. Vuonna 2006 havaintojen perusteella luotiin skenaario, joka osoitti, että siili katoaa Brittein saarilta 25 vuodessa. Se johti siilin uhanalaistamiseen saarivaltiossa heti seuraavana vuonna.
Lähde: Tuula Nyström - Tiina Kinnunen: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2009. 2. p. 160 s. ISBN 9789524831031
 | 
