Oulun Sanni-neiti (Kuvat: © Veijo Vento)

	Pihallemme ilmestyi loppukesästä pieni siili. Tämä herätti hämmennystä ja iloista yllättymistä, sillä pihamme sijaitsee rivitaloalueella, jossa en odottanut siilejä näkyvän, ja sijaitseehan tällä alueella niin paljon vaaroja pienelle taapertajalle, vilkasliikenteinen tie ja pyörätie, naapureiden koirat ym.  Heti alusta oli selvä, että tämä vieras toivotetaan tervetulleeksi. Ristin siilin SANNIKSI. Saman tien nettiin lukemaan siili-sivustosta, mitähän se otus oikein todella syö. Tiedossa oli ehdoton maitokielto. Tämän jälkeen meillä onkin sitten kannettu erilaisia kissanruokia kotiin.  Vertailin proteiinipitoisuuksia ja ainesosia, mistä niin pieni (=miehen nyrkin kokoinen) saisi sitä tarvitsemaansa proteiinia jota talvehtimiseen tarvitsee. Meillä on sitten vertailu Whiskasia ja Mjauta ja ostettu purkkiruokia, raksuja ja lintujen maapähkinöitä. Eilen sitten murskailtiin pähkinöitä kissanruoan sekaan.
	Yllätys oli että niin machomiesystäväni kuin onkin, mieskin ihastui siiliin. Käski selvittää netistä talvipesän teko-ohjeet. Minä työtä käskettyä. Yhdisteltyäni eri ohjeita, päätimme rakentaa sitten sellaisen. Lähellä sijaitsevan puuliikkeeltä haettiin käsittelemätöntä puuta. Hieman hymähteli miesmyyjä kun kerroimme siilille pesää rakennettavan. Ja seuraavana päivänä alkoi rakentaminen.   Jo illalla töistä tullessa minua odotti valmis mökki. Kylläpäs siitä tuli komea! Huopakattoinen mökki josta johti labyrintti syvemmälle pesään. Nyt jännityksellä odotellaan kelpaako pesä. Illalla klo 20 asetuimme molemmat ikkunaan ”vahtipaikalle” joko Sannia näkyisi. Meillä tämä voittaa TV:nkin katselun! Ja voi sitä riemua kun pallero suojaa hakiessaan (lähestyvä mopon ääni) eka kertaa livahti tuohon pesälaatikkoon. Ehkä se sittenkin on hyväksynyt sen.
	Nyt on lihotuskuuri käynnissä. Erilaisia kissanruokaherkkuja joka ilta. Aamuksi kuppi pois, sillä kylän harakat alkoivat kuppia liikaa kiertämään. Mutta enpä tiennyt Sanni-siiliä moiseksi sottapytyksi. Siilen kakkakiekuroita on joka paikassa. Varsinkin ruokapaikan ympärillä ja puuterassillamme. Niitä sitten joka ilta vanhan tiskiharjan ja mäntysuovan kanssa putsailen. Mutta kaiken kaikkiaan, kyllä tämän siivoilun kestää. On se niin paljon tuottanut iloa tämä Sanni - itse tietämättään moisesta kohusta. Mistä lie kuvittelee joka iltaisen ruokakupin tulevan. Ja tuskin huomaa neljää silmäparia jotka sitä olohuoneen ikkunasta niin tiirailevat...
	Tässä meidän siilitarina. Siiliterveisin Minna Oulusta PS. kiitos muuten sivustoistanne, oli paljon apua tässä siiliasiassa Sittemmin Sanni on saanut ruokaseuraa (ks. kuvat) mm. pikkuisesta Sallista, jonka selviämistä seurataan huolestuneena.

Leikkivät siilinpoikaset Tiina-Maija Hiltunen lähetti viestin: 27.7.2007: "Törmäsin tänään kahteen siilipoikaseen!!! Olimme Olgan kanssa kävelyllä ja näin kuinka aikuinen siili ylitti tien (lähellä taloyhtiötämme). Ja hetken kuluttua näin tien toisella puolella (siis sieltä josta aikuinen siili tuli) kaksi pienokaista; vilkasliikenteisen kadun jalkakäytävällä. Kurkkuani kuristi ja ryntäsin paikalle. Siinä vaiheessa pikkuiset olivat menneet pensaan alle ja siellä oli jo riemukas leikki käynnissä. Siis ne todellakin leikkivät ja päästivät hauskoja ääniä." Tiina-Maija kirjoitti tästä myös blogissaan, samalla kun saimme kuulla hyviä uutisia Olga-neidin, hänen vanhan, kauniin villakoiransa, terveydestä. Kirjoitin Tiina-Maijalle vastauksen: "Sinä oletkin sitten harvinainen henkilö ja ihan etuoikeutettu, sillä tässä maassa luonnonvaraisten siilinpoikasten leikkiä ja sirkutusta on päässyt seuraamaan erittäin harva ihminen, onneksi olkoon! Itse asiassa siiliä pidetään (ja niin tekevät monet siilitutkijatkin) hiljaisena jurottajana, jonka poikasiin eivät päde muiden nisäkkäiden eläinlasten tavat. Ja se taas johtuu siitä, että siiliä tunnetaan niin vähän vielä. Ei tiedetä, että se käyttäytyy hyvin paljon samalla tavalla kuin meidän lemmikkimme." Tiina: "Olen todella iloinen, että sain eilen tilaisuuden nähdä pikkusiilien leikkiä. Se oli semmoista "ole sinä nyt paha niin minä olen hyvä" -leikkiä. Toinen hyökkäsi ja toinen meni palloksi ja sitten taas toisinpäin. Ja sitten juostiin, tönittiin, kujeiltiin. Kuinka kummassa siilejä voidaan pitää jurottajina. Eiväthän pihani aikuisetkaan siilit jurota vaan ovat hyvin luonteikkaita. Tarkkaavaisia ja eläväisiä. Missähän nämä siilitutkijat siilejä tutkivat ja miten? Onko tosiaan niin, ettei esim. meillä Suomessa siilejä/siilien elämää ole juurikaan tutkittu? Niin ihania ja vieläpä hyödyllisiä eläimiä?"
Siilit pienet palleroiset... (Kuva: © Seppo Saaranen)
Seppo Saaranen lähetti 28.7.2007 kuvan pihansa siileistä (huomaa kätevä suojakatos!) Hän kirjoitti: "Siilit asustavat Lapinlahdella Ylä-Savossa ja tässä ovat vasta tämän kesän pienet siilit. Isompia siilejä ja viime kesän poikasia (ovat jo isohkoja) on samanmoinen määrä tässä ympäristössä pörräämässä. "

Lappeenrannan Lady (Kuvat: © Tiina Kinnunen)
	Lady tuli hoitoon 19.7.2007 Lappeenrannasta. Tullessaan pienokaisella oli painoa vain 88g. Vaikka Lady oli pienikokoinen ja todennäköisesti orvoksi jäänyt, oli neidissä sitäkin enemmän sisua taistella elämää kohti. Pieni siili alkoi heti urheasti syödä itse A/D:ta lautaselta, mutta juominen ei vielä sujunut, joten se täytyi hoitaa neidin kovasti inhoamalla ruiskulla suuhun. Lady on ollut siilihoidettavista niitä helpoimpia tapauksia, varsinaisena hoitona se on tarvinnut vain Axilur-kuurin alussa. Muuten tyttösen paino ja vointi on kohonnut kuin itsestään. Tämäkin siili – kuten jokainen - on niin persoonallinen yksilö, etten ole tällaiseen tapaukseen ennen törmännyt. Jos asiat ei mene sen toivomilla tavoilla, neiti on siitä erittäin kiukkuinen. Voi niitä tulevia sulhasehdokasparkoja! Ja jos muita riitelykavereita ei lähettyvillä ole, riitelyyn kelpaa osalliseksi juomakuppikin. Toinen merkillinen tapa tällä otuksella on mieltymys hieroa kaikkea ihanan hajuista vaahtona selkäänsä; voiteluintoon riittää pyyhe tai aitauksen laudassa oleva pihka. Raksujen syönnin harjoittelun yhteydessä ilmennyt intohimo hieroa raksumössöä selkään, sai jo hoitajankin huokailemaan ja miettimään siilin salakuljetusta ja uittamista lähimmässä järvessä! Nyt Ladyllä on painoa vajaa 350 grammaa. Neiti on niin hyväkuntoinen, että sen voi pikkuhiljaa siirtää ulkoaitaukseen. Sen jälkeen tälle poikasiilien tulevalle riesalle koittaa vapaus entisillä maillaan Lappeenrannassa. Suuret kiitokset Ladyn löytäjälle! Tiina Kinnunen, Varkaus

Iisalmen Ilmari

27.7.2007 ruskea laatikko vaihtoi eräällä parkkipaikalla omistajaa, kun Ilmari saapui Iisalmesta hoidettavaksi heikon kuntonsa vuoksi. Löytäjä oli erittäin hyvin osannut antaa ensihoidon Siili kiikarissa -sivuja luettuaan. Ja siitä hyvästä syystä Ilmari vielä ilonamme hyörii. Sydämelliset kiitokset sinulle. Alussa 100-grammaisen Ilmarin vointi oli huono ja siili tarvitsi muutamana ensimmäisenä päivänä nesteytystä ihon alle. Nesteytys piristi poikaa, jotta se jaksoi paremmin syödä. Paino heitteli ja nousi vain hetkittäin ruokailujen jälkeen; huoli oli kova, selviääkö poika ollenkaan. Huolenpidosta tämä mamman mussukka osasi ottaa kaiken ilon irti: ennen ruokailua piti suupielet, etutassut ja alapää pyyhkiä lämpimällä vanulapulla. Sen jälkeen oli masuhieronnan vuoro – muuten ei ruoka maistunut. Tätä siilipojan rituaalien tarvetta tuli hoitajankin monesti tuskailtua istuessaan yöllä kolmelta lattialla ja hieroessaan siilinpoikasen masua. Mutta jos sata grammaa saadaan sillä syömään, sen me teemme!

Kolmannen hoitopäivän jälkeen alkoi valoa pilkottaa tunnelin päässä. Ilmari oli virkeämpi kuin koskaan! Siellä se touhusi yöllä laatikossaan ja tuhisten tervehti yöllistä ruokkijaa. Tällä hetkellä harjoitellaan ruuan syömistä lautaselta. Ensimmäisillä kerroilla Ilmarille tuntui olevan tärkeämpää hieroa leukaansa ja kaulaansa ruokaan kuin laittaa sitä kurkusta alas. Ilmari on jo hieman osoittanut isojen poikien elkeitä, enää ei mamma saa pesuja tehdä, takajalat pidetään tiukasti ristissä. Painoa tulee pikku hiljaa lisää, nyt se on n. 170g. Mitä enemmän paino nousee, sitä lähempänä on vapautuspäivä takaisin Iisalmeen. Tiina Kinnunen, Varkaus