|
Pikkuinen siili ilmestyi pihamme lokakuun lopulla, olikohan 27.10.2009, maassa oli jo sentti pari lunta. Se ilmestyi samalle paikalle jossa aiemmin kesällä ja syksyllä niitä ruokimme, kuutta siiliä, kaksi pienempää ilmestyi sitten elokuun lopulla.
Se kävi syömässä kahtena peräkkäisenä päivänä valtavan annoksen. Kolmantena päivänä kun sitä ei näkynyt, luultiin, että onneksi se on nyt löytänyt nukkumapaikan, vaan neljäntenä päivänä se tuli takaisin. Siili oli hyvin pikkuinen, n. 15 cm.
Silloin piti ottaa netti avuksi ja sieltä löytyikin siilisivuilta Kinnusen Tiinan nimi ja yhteystiedot. Laitoin sähköpostia ja sain pikaisen vastauksen, että siili pitäisi punnita. Samana iltana saimmekin sitten kiinni sen ja punnittiin keittiövaa’alla, pieni painoi vain 390 g. Oltiin Tiinaan uudelleen yhteydessä ja häneltä saatujen ohjeiden mukaan siili muutti meidän pannuhuoneen eteiseen, lämpötila n.20 C.
No ristiäisethän siitä tuli. Ensin piti tutkia, kumpi vieraamme on, tyttö kun oli niin Siirihän siitä tuli. Siirin ensimmäinen asumus oli vanha akvaario, jonne laitoimme kenkälaatikon johon oviaukko, sanomalehtisilppua, vettä ja ruokaa. ruoka kelpasi erittäin hyvin edelleen ja vettä joi tosi paljon seuraavan viikon aikana. Aloitettiin matokuuri Axilur, ja häädettiin myös kirput, joita näytti olevan. Parin päivän päästä Siiri sai uuden verkkotarhan, n. neliön alaltaan, sekä uuden vanerikopin. Ulkoa kerättiin pitkiä heiniä ja puiden lehtiä kompostista pahvilaatikoihin, jotta Siirillä olisi kotoisammat oltavat, sanomalehtisilpun sekään siis puiden lehtiä ja pesään heinää. Hyvin näyttää asumus kelpaavan. Erittäin touhukas tapaus, ollaan jätetty ”mökin” katolle lehtiä tai heiniä ja aina ne häviää koppiin, lisäksi se itse pienentää sanomalehtiä silpuksi, joilla sitten vuorataan koppia. Siiri myös kiipeilee paljon, useamman kerran yllätetty mökin katolta.
Ruokaa on kulunut paljon, koiranmakkaraa, pähkinärouhetta ja ruokaöljyä. Se on nyt ollut meillä 10 vko:a ja syönyt 13 pötköä makkaraa eli n.5kg. ensimmäisen viikon aikana sen paino nousi 170g, sitten se tasoittui ja nousi vähän hitaammin, 20.12. se painoi jo 780g. Tämän jälkeen se on pitänyt muutamia kertoja parin päivän unimatkoja, jolloin se ei ole liikehtinyt. Paikan lämpötila on nyt ollut 9-12 C. Tänään 10.01.2010, nyt se on nukkunut neljättä päivää, koppi näyttää olevan täynnä heiniä ja silppua.
Paino on pikkuisen tippunut, painaa nyt 720 g, mutta koska hereillä ollessaan käy tyhjentämässä heti ruokakupin, ei olla huolissamme.
Kiva on Siiriä seurailla ja tuolla erillisessä tilassa sillä on myös oma rauha touhuta.
(Kuva © Pirkko Piitulainen) Siirin ensimmäinen kotipesä.
(Kuva © Pirkko Piitulainen) Siirin nykyinen talvipesä.
(Kuva © Pirkko Piitulainen) Tässä myös viime kesän utelias vieraamme, kulki usein kuistin kautta.
Siiliterveisin
Piitulaiset Suonenjoelta
Epätavallinen lintulautavieras
Kun ensilumi satoi Mikkeliin lokakuun puolen välin tienoilla, aloitin lintujen talviruokinnan kuten joka syksy samoihin aikoihin. Nopeasti linnut löysivätkin tutun ruokintapaikan ja pähkinöiden kulutus oli heti alussa suuri. Ruokinta-automaatti on ympäröity kanaverkolla varastelevien varislintujen takia. Varpusilla on tapana auttaa puluja (ja samalla varislintuja), jotka kärkkyvät omaa pähkinäannostaan, tipauttelemalla niille pähkinöitä oman syöntinsä lomassa. Puun juurelle kertyy pulujen poissaollessa välillä runsaastikin pähkinöitä.
Eräänä päivänä huomasin lumihangessa pähkinöitä syömässä epätavallisen lintulautavieraan: Siilin! Lämpötila oli siinä vaiheessa jo väliaikaisesti plussan puolella ja lumi oli sulamassa pois. Siili vaikutti todella pienikokoiselta ja päätin ottaa sen lähempään tarkasteluun. Painoa siilillä oli vain hieman yli 400 grammaa ja tiesin ettei sillä olisi kovinkaan hyvät mahdollisuudet selvitä lähestyvästä talvesta. Saamieni ohjeiden mukaan otin siilin ”lihotuskuurille” kotiini. Tarkistin sukupuolen (uros) ja ulkoiset vammat, joita ei onneksi näkynyt.
Siili oli todella väsyneen oloinen kun laitoin sen väliaikaisesti laatikkoon olohuoneen nurkkaan. Se söi jauheliha-annoksensa valtavalla vauhdilla ja nukahti syvään uneen heti syönnin jälkeen. Nukkuma-asento oli huvittava: Siili makasi täysin mahallaan jalat levällään. Ensimmäinen uni kesti useita tunteja. Kun siili oli lämmennyt huoneenlämmössä, se piristyi ja ruoka maittoi aina vaan enemmän. Laatikko ei tuntunut enää riittävän ja se yritti päästä ”vapaaksi” aina kun tilaisuus tuli. Eli aina kun oli hiljaista.
(Kuva © Jarmo Lautamäki)
Ulos en halunnut siiliä enää päästää, koska ilma oli viilenemässä ja talven tuntu saapui uudelleen lyhyen lämpimän jakson jälkeen. Rakensin siilille ”puuhanurkkauksen” talomme kellarin nurkkaan. Pohjalle laitoin lämmöneristeeksi remontista jäänyttä styroksilevyä ja sen päälle muovimattoa. Muovimaton päälle laitoin vielä sanomalehteä koska tiesin ettei siili olisi mikään siistein mahdollinen hoidokki. Meillä oli aikaisemmin ollut lemmikkinä eurooppalaisen siilin sukulainen, afrikkalainen kääpiösiili. Nukkumapaikaksi laitoin pahvilaatikon johon leikkasin juuri ja juuri siilinmentävän sisäänkäynnin. Siili tykästyikin nurkkaukseensa ja vietti suurimman osan ajastaan tuossa pahvilaatikossa.
Ruoka siilille maistui. 400 gramman kissanruokapurkki hupeni parhaimmillaan päivässä. Jos ruoka sattui loppumaan yöllä, siili kiipesi yleensä pois aitauksestaan (en osannut arvata että siili osaa kiivetä niin hyvin) ja lähti tutustumisretkelle saunatiloihin. Kerran se oli onnistunut avaamaan saunan ilmanvaihtoluukun (!!) ja se rapisteli seinän sisällä. En olisi mitenkään saanut sitä käsin sieltä pois. Ratkaisu ongelmaan oli laittaa ruokakuppi saunan lattialle. Kesti viitisen minuuttia ja siili kömpi putkesta pois ja ryhtyi syömään. Muutaman kerran kaivoin siilin kellarin jääkaapin takaa jossa se kuvitteli olevansa hyvässäkin piilossa. Siilin paino nousi hyvää vauhtia. Syötin sille varmuuden vuoksi matokuurinkin. Afrikkalaiseen sukulaiseensa verrattuna tämä siili oli helppo lääkittävä. Tämä kun söi kaiken minkä sille antoi. Myös lääkkeet.
Samalla kun lihotin siiliä kellarissa, rakensin sille pikkuhiljaa ulkoaitausta ja horrostamispesää. Kellarissa ei lämpötila mene koskaan alle 10 asteen enkä halunnut pitää siiliä koko talvea hereillä koska se oli varsin terveen oloinen ja koko ajan lihavampi. Ulkoaitaus on ehkä väärä sana rakennelmalle jonka tein autotalliimme. Autotallin lämpötila on tosin aina lähes sama kuin ulkona, ainoa ero ulkoilmaan on se että talli antoi suojan sateelta ja tuulelta. Horrospesän pohjalle laitoin ensin sanomalehteä ja lehtien päälle hiekkaa. Hiekkakerroksen päälle levitin multaa ja lopuksi kaadoin pesään kuivatettuja omenapuun lehtiä. Seinien ulkopuolelle laitoin kovimpia pakkasia varten styroksia. Oma remonttitaitoni on erittäin kyseenalainen, mutta lopputuloksen toivoin silti miellyttävän siiliherraa. Yli kuukauden kestäneen lihotuskuurin jälkeen siilin punnitushetki näytti painoksi 785 grammaa. Sen olisi aika yrittää elää melkein kuin kaverinsa villissä luonnossa. Ennen uloslähtöä siili vielä kuvattiin ”isänsä” sylissä.
(Kuva © Jarmo Lautamäki)
Ilmojen haltija ei tietenkään halunnut tuoda oikeaa talvea Mikkeliin vielä siinä vaiheessa. Satoi vettä ja lämpötila oli reilusti plussan puolella. Tämä tarkoitti tietenkin sitä että siiliä ei hirveästi kiinnostanut horrostaminen. Jatkoin siilin syöttämistä vielä ulkoaitaukseen lähes kahden viikon ajan. En vieläkään oikein ymmärrä miten niinkin pieni eläin voi syödä niin paljon. Purkki päivässä – kuuri jatkui ensimmäisiin pakkasiin asti.
Eräänä aamuna huomasin että siili ei ollut enää koskenut ruokaansa. Pakkasta oli tuolloin viitisen astetta. Kurkistin varovasti pesään ja huomasin että siili oli aloittamassa horrostaan. Se oli tehnyt omenapuun lehdistä ja lisälämmikkeeksi laittamastani jyrsijän heinästä itselleen todella taidokkaan ”pussin” laatikon nurkkaan. Muutama piikki vain näkyi lehtien ja heinän seasta. Jossain vaiheessa Mikkeliin tuli lyhyt lämpöaalto joka nosti lämpötilan hieman plussan puolelle. Siili heräsi heti ja tarjosin sille vielä parin päivän ajan ruokaa.
Siili horrostaa edelleen ilman ongelmia. Kun pakkaslukema näytti -25 astetta, laitoin vielä kattolevyn alle lisäeristeeksi styroksia. Toivotaan että siili pärjää kevääseen asti, ainakin sillä on uskoakseni paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin kavereillaan jotka ovat tehneet pesänsä itse. Siilien elämään tarkemmin kirjallisuuden ja omien havaintojeni perusteella tutustuttuani täytyy sanoa että siilit ovat kyllä kovia jätkiä :).
Kirjoittaja: Jarmo Lautamäki, Mikkeli
Varkauden "Martti ja Martta"
|
Eräs ystäväni täältä kertoi erikoisen siilien kohtaamisen. Emosiili oli ylittämässä tietä ja kantoi poikastaan pitäen hampaillaan niskakarvoista kuten kissatkin tekevät! Tarkemmin tapausta tutkiessaan hän havaitsi että alueella jolta siili tuli oli muodostunut pientä tulvaa jolloin sen pesäpaikka jäi veden varaan.
