SIILI KIIKARISSA
Luonnonvarainen siili (Erinaceus europaeus)
Meidän piikkitakki 2010

Nämä kertomukset ovat syntyneet kohtaamisista eurooppalaisen siilin kanssa.
Lähetä sinäkin kertomuksia ja kuvia siitä, miten siilit kuuluvat elämääsi! Ks. Yhteystiedot
.





NAPPULAN TARINA                                                                       28.6.2010
(© Kuvat Seppo Pörhö)

Ensimmäiset havainnot


Kesä 2009 alkoi lähestyä loppuaan. Syyskuun alkupuolella siilien ruokakupeilla kävi vielä kova kuhinasiilien valmistautuessa tulevan talven koitoksiin. Kuukauden loppua kohden mentäessä ruokittavien suiden määrä alkoi supistua ja loppukuusta ruokittavia suita oli enää puolisen kymmentä. Lokakuun alkupuolella syömässä kävi enää muutama yksilö. Tietämättä sen enempää niiden nukkumaan menosta kuin riittävästä talvehtimispainosta meitä alkoi huolestuttaa se viimeinen mohikaani, joka ilta toisensa jälkeen saapui syömään ja meistä se näytti erittäin pieneltä selvitäkseen tulevasta talvesta.

Taustojen selvittely

Huolemme kävi sen verran voimakkaaksi, että surffailimme nettiä ja löysimme Tuula Nyströmin ylläpitämän Siili kiikarissa -sivuston, josta löytyi sopiva sähköpostiosoite, johon kerroimme huolemme. Välittömästi saimmekin vastauksen ja otimme yhteyttä puhelimitse missä tulikin tietoa sen verran paljon, että poimimme siitä sen kaikkein oleellisimman; Siili tarvitsee EHDOTTOMASTI hoitoa, joko meidän tai sitten jonkun muun, jonka Tuula lupasi etsiä. Siili oli kuulemma kylmissään ja kärsi madoista, jotka estivät sitä lihomasta talvehtimiskuntoon. Eipäs tiedetty mihin suostuimme, kun lupauduimme itse hoitamaan sitä!

Kiinniotto

Nyt sitten odottamaan seuraavaa iltaa, että ottaisimme sen kiinni ja aloittaisimme tarvittavat toimenpiteet. Ajankohta oli 15.10.2009. Valitettavasti elävässä elämässä kaikki ei toimi kuin elokuvissa. Illalla alkoi sataa räntää ja pihamaa peittyi lumeen eikä siiliraukkaa näkynyt sinä iltana eikä seuraavanakaan. Saamiemme ohjeiden mukaisesti pidimme kuitenkin sitkeästi ruokintakuppia pihamaalla.

Viikko tuon räntäsateen jälkeen siili kuitenkin ilmaantui syömään. Paula sai sen kiinni pihamaalta ja laittoi sen valmiina olevaan paljuun. Molemmat taisivat pelätä yhtä paljon hänen pyöritellessä sykkyrällä olevaa siiliä, jossa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Valitettavasti minä olin työmatkalla eikä Paula osannut/uskaltanut tehdä muuta kuin viedä se lämpimään saunaan lämmittelemään. Saunassa on aina lämmin -kiuas, joka pitää lämmön koko ajan normaalia huoneen lämpöä korkeammalla. Ensi töikseen siili joi runsaasti vettä. Saunan lämmössä siili sitten vietti seuraavan päivän kyljellään nukkuen, syöden sille tarjottua ruokaa ja juoden vettä. Ruokaa meni päivän aikana ainakin yli 300 grammaa. Minä saavuin iltasella työmatkalta ja ensi töikseni punnitsin ressukan, 612 g. Pyöritellessämme palloa päättelimme sen olevan pojan ja ristimme sen Nappulaksi. Seuraavan päivän Nappula tuntui selvästi ressaantuneelta ja paino oli laskenut 540 g:aan, joka oli hyvin lähellä kiinniottopainoa. Välittömästi rakensin Nappulaa varten aitauksen takkahuoneen nurkkaan, jossa voisimme pitää sitä odottamassa sopivaa hetkeä laittaaksemme sen horrostamaan.

© Seppo Pörhö
Hoito-aitaus

Kosto on suloinen

Koska saavuin työreissulta myöhään illalla, piti Nappulalle saada oleskelutila yhdeksi yöksi ennen varsinaisen hoito-aitauksen valmistusta. Eihän sitä voinut montaa yötä muovipaljussa pitää!

Autotallista löytyi pari metriä joutilasta tarkoitukseen sopivaa 60 sentin korkuista kanaverkkoa, josta rakensimme ympyrän muotoisen aitauksen. Aitaukseen teimme pahvilaatikosta pesän, jonka täytimme sanomalehdillä. Laitoimme Nappulan aitaukseen ruokakuppi seuranaan ja painuimme itsekin
koisimaan.

Aamulla löysimme Nappulan tyytyväisen oloisen näköisenä laatikkokopista. Siivosimme aitauksen ja laitoimme Nappulan sinne takaisin odottamaan hoitoaitauksen valmistumista. Koska oli lauantai, aitauksen rakentaminen
edistyi ripeästi. Jo iltapäivällä aitaus oli valmis ja Nappula sai uuden kodin.

Kuluneet pari viikkoa oli hektistä aikaa ja takkahuoneen nurkkaukseen oli jäänyt lumen tulon vuoksi nippu golfmailoja. Iltasella ajattelin tehdä niille jotain. Otin ne käteeni ja huomasin, että mailan lavoissa oli jotain
mustaa mönjää ja ne haisivat "p...lle". Ilmi selvästi se oli siilin kakkaa.
Nappula oli kiivennyt tuon 60 senttiä korkean kanaverkon yli, käynyt tekemässä tarpeensa minun golf mailoille ja kiivennyt sitten takaisin aitaukseen. Ihan selvästi se oli kosto kiinniotolleen, se tiesi ihan varmasti mitä oli tekemässä. Takkahuoneessa on ainakin 12 nurkkaa, miksi juuri se nurkka missä minun golfmailani olivat?"

© Seppo Pörhö
Nappula

Matokuuri

Illalla aloitimme ohjeiden mukaisen matokuuri.

Parin ensimmäisen päivän aikana paino ei vielä noussut juuri nimeksikään, mutta sitten tuntui kuuri auttavan ja paino alkoi nousta melkein silmissä. Samoin Nappulan vireys kasvoi, mutta ystäviä meistä ei kuitenkaan tullut vaikka kuinka olimme päivittäin tekemisissä toistemme kanssa. Välillä Nappula osoitti mielipiteensä puhisemalla ja puputtamalla kuin vanha diesel-kone.

Matokuurin loputtua siirsimme Nappulan rauhallisempaan paikkaan tallin nurkkaan yskimään matoja, lihomaan ja odottamaan sopivaa ulosvientihetkeä.

Talvehtimispesään

8.11. koitti sitten ulos viennin aika, jolloin Nappula oli lihonut sopivasti 970 g:aan (muka lihapulla!), talvehtimispesä aitauksineen oli valmistunut ja ilmakin näytti sopivalta.

© Seppo Pörhö
Talvehtimispesä

Pari päivää Nappula kävi vielä ruokakupilla. Seuraavan kolmen viikon jakson aikana Nappula kävi muutaman kerran ruokaa kerjäämässä ja viimein 25.11. Nappula kävi talvehtimaan.

Kyllä oli työläs syksy, siili ei muuten ole ihan sisäsiisti eikä se varmaan siihen opikaan. Paula morkkasi sitä koko syksyn haisuliiniksi ja toden totta meidän allashuoneen yksi nurkkaus tuoksui varsinkin aamuisin sen verran tuhdisti, että aitauksen lattian suojana ja pesän pehmikkeenä olleet paperit tulivat automaattisesti vaihdettua uusiin. Sanomalehdet Nappula luki yleensä niin tarkkaan, että välillä niistä ei ollut jäljellä kuin silppua.

Varsinkin viimeisinä allashuoneessa olo aikana näki miten Nappula oli stressaantunut ja autotallin nurkkauksessa se silmin nähden rauhoittui, koska siellä ei käyty muuten kuin viemässä ruokaa ja vähän siistimässä paikkoja.

Horrosaika

Sitten aikoi pitkä, kylmä ja luminen talvi. En millään uskonut Nappulan selviävän siitä. Alkutalvesta pakkasen noustessa lapioimme lisää lunta Nappulan kodin päälle. Onneksi tammikuun puolella alkoivat lumisateet, jotka tiesimme tekevän pesän suojaksi riittävän peitteen. Jos Nappula oli siihen asti selvinnyt, niin selviäisi se varmasti kevääseen asti.

© Seppo Pörhö
Nappulan joulu

Herääminen

Huhtikuun loppupuoliskolla alkoi näyttää siltä, että aitauksessa oli elämää. Laitoimme kokeeksi ruoka-astian häkkiin. Silloin tällöin siitä oli joku käynyt näykkimässä. Epäiltynä olivat harakat, joiden jalanjälkiä löytyi häkistä. Näykkiminen jatkui ruokailukopin laittamisen jälkeenkin. Ja viimein 22.4 saimme varman havainnon, että Nappula oli selvinnyt talven koettelemuksista. Jatkoimme ruokkimista ja 28.4 sitten otimme Nappulan kiinni punnitsemista varten. Kevään strategiset mitat olivat 840g.

Vapaus

Viimein 13.5 laitoimme Nappulan pihan perille siirrettyyn koppiin.

© Seppo Pörhö
Nappulan pesä

© Seppo Pörhö

Kopista Nappula oli häipynyt yön aikana riiuureissule, jota kesti melkein viikon verran. Sen jälkeen Nappula on ollut suurin piirtein joka toinen yö kopissa ja joka toinen on mennyt riiuu hommissa. Kesäkuun aikana emme häirinneet Nappulaa vaan annoimme sen olla omissa oloissaan. Sen verran olimme kuitenkin kiinnostuneita, että laitoimme silloin tällöin pienen risun ulostuloaukon eteen, että saatoimme havaita, että pesässä oli edelleen elämään.

Niisku-neiti

21.6. uteliaisuutemme voitti ja otimme Nappulan kiinni ruokailupaikalta ja totesimme sen olevan raskaana oleva Niisku-neiti ja nyt odotamme kiinnostuneena perhelisäystä ja sen tuomia uusia haasteita.

-Seppo Pörhö




PIIPELON ONNISTUNUT TALVIHORROS                                                                                3.6.2010


Viime lokakuussa lumihangesta pelastamani siili, joka sai myöhemmin nimekseen ”Piipelo”, aloitti talvihorroksen autokatoksessamme, kuten kirjoitinkin aikaisemmin artikkelissa ”Epätavallinen lintulautavieras” (Meidän piikkitakki 2009).Piipelo rakensi horrospesäänsä tiiviin ”pussin” heinistä ja omenapuun lehdistä ja selvisi kuin selvisikin hurjasta pakkastalvesta runsaan vararavintonsa turvin. Piipelo painoi löytäessä vain hieman yli 400 grammaa mutta muutaman viikon lomailu täysihoidossa kellarissamme nosti painon 785 grammaan ja lyhyt syöttökausi vielä autokatoksessakin nosti painon yli 800 gramman.

Jarmo LautamäkiHuhtikuun alussa, kun lämpötila oli pysytellyt plussan puolella useita päiviä, autokatoksesta kuului rapinaa. Piipelo oli herännyt! Punnitus 6. huhtikuuta näytti painoksi 545 grammaa, eli vajaat 300 grammaa katosi talven aikana. Valitettavasti tuossa vaiheessa ei vapautukseen ollut mahdollisuuksia koska puutarha oli vielä kymmenien senttien lumikerroksen vallassa. Ruokin ja juotin Piipeloa aitaukseensa ja sen käytöksestä kyllä huomasi että vapauteen olisi kova hinku. Talitiaisten ”titityy” -kevääntoivotus kaikui varmasti myös Piipelon korviin eikä helpottanut yhtään sen vapaudenkaipuuta. Säätiedoitus onneksi näytti että lämpötila nousisi kovaa vauhtia ja kokonaisen viikon ajan olisi auringonpaistetta ja jopa +5 asteen lämpötilaa. Tuo lyhyt lämpöaalto antoikin lumille kyytiä ja viikon aikana puutarha ja lähitienoo vapautui lumipeitteestä. Piipelo joutui odottamaan vielä pari viikkoa aitauksessaan koska hyönteisiä ei ollut vielä liikenteessä ja yöpakkasetkin vielä kiusasivat. Lopulta huhtikuun 26. päivä suuri päivä koitti.

Piipelo joutui lievään paniikkiin kun kaivoin sen heinäpussistaan ulos tuona iltana. Kannoin horrospesän suunnitelman mukaisesti puutarhan nurkkaan. Piipelo voisi turvautua siihen jos pakkaset vielä kiusaisivat. Nostin Piipelon aitauksestaan ja kannoin sen horrospesän edustalle. Annoin vielä viimeiset ohjeet vapauden tielle. Kun laskin Piipelon alas, se ei yllättäen lähtenytkään mihinkään. Muutaman minuutin odottelun jälkeen nostin sen horrospesäänsä. Se saisi lähteä sitten kun siltä tuntuu. Ilmeisesti ulos vieminen puolen vuoden ”autokatoskauden” jälkeen oli kuitenkin pienoinen shokki. Jätin vielä tuttua ruokaa ja raikasta vettä pesälaatikon lähettyville ja poistuimme paikalta.

Seurasin pesälaatikkoa kiikarilla koko illan keittiön ikkunasta käsin. Vajaan kolmen tunnin kuluttua, kun oli vielä juuri ja juuri tarpeeksi valoisaa kiikarointiin, pesälaatikon ovella näkyi tuttu kuono. Piipelo kävi ensin kaksi kertaa melkein ulkona muJarmo Lautamäki ja Piipelotta vetäytyi sitten takaisin laatikkoon. Kolmannella kerralla se astui kokonaan ulos, haisteli hetken ilmaa ja käveli hitaasti laatikon taakse. Parin minuutin kuluttua se oli jo naapurin nurmikolla tutkimassa löytyisikö etanoita tai muuta syötävää. Piipelo oli vapaa!

Piipelo on näyttäytynyt puutarhassamme useaan otteeseen vapautuksen jälkeen. Pari viikkoa sitten Piipelolla oli jo tyttöystävä ja toivon että puutarha vilisee pieniä ”pikkupiipeloita” myöhemmin kesällä. Kerran jouduin puuttumaan Piipelon tekemisiin kun se oli juoksemassa suoraan kohti talomme vieressä kulkevaa pihatietä juuri kun auto oli lähestymässä. Huvitti kun se ei mennyt edes palloksi, ilmeisesti tunnisti kiinniottajansa. Kun laskin sen taas maahan puutarhan toisella laidalla, se juoksi suoraan pesälaatikkoonsa :).

Toivotaan että Piipelo ja muut alueen siilit onnistuvat välttämään muiden vaarojen lisäksi vaaroista pahimman: Autot. Tyttäreni kertoi että reilun kilometrin päässä oli siili jäänyt auton alle. Ensimmäinen havainto tänä kesänä. Toinen siili oli selvinnyt renkaiden alta nipin napin eilen illalla. Se tapahtui aivan talomme lähellä. Olisikohan ollut Piipelo?
 
Jarmo Lautamäki, Mikkeli


Etusivu - Ajankohtaista
Avun tarpeessa
Lajitietoa
Pihasiilin kanssa
Julkisuudessa
Vaarassa
Hoidossa
Linkit
Kuvagalleria
Keskustellaan siilistä
SiiliBlogi
Siilin vieraskirja
Ota yhteyttä
Sivukartta