Suomalaisen siilikannan kokoa ei ole selvitetty, mutta kansalaismielipide kertoo, että monilta alueilta siili on kadonnut kokonaan tai siilien lukumäärä on vähentynyt merkittävästi. Jotkut kertovat, että he syöttävät pihallaan jopa 15 yksilöä kerrallaan, mutta tämäkään ei välttämättä kerro, että siilin suku olisi lukuisa. Siilit näet vaeltavat kilometrejä ruokaa etsiessään; ruuhka ruokintapaikalla voi mahdollisesti ilmaista sen, ettei lähiseuduilla ole riittävästi ruokaa. Huolestuttavinta on - niin oudolta kuin se kuulostaakin - ettei liikenteessä kuolleita piikkitakkeja enää näy yhtä paljoa teiden varsilla kuin esim. 2000-luvun alussa. Siilien lukumäärä on siis harventunut, ainakin teiden varsilla.
Kaavoituksella ja yhdyskuntasuunnittelulla on tärkeä rooli eläinten luonnollisten reittien ja asuinalueiden säilyttämisessä. Niillä on merkitystä paitsi siilien liikennekuolemiin myös pesintä- ja horrostamispaikkojen löytymiseen. Esim. liikenneväylien ja riista-aitojen on epäilty vaikuttavan eläinten perimään, koska ne estävät eläinten liikkumista. Tuntuu loogiselta, että siilienkin pariutumiskumppanin etsiminen hankaloituu, kun uudet tiet sulkevat niiden perinteiset reitit. Sukusiitoksen todennäköisyys lisääntyy siilipopulaatioiden joutuessa ahtautumaan teiden ja asutusalueiden rajaamille alueille. Kun perinnöllinen muuntelu vähenee, lähisukulaisten välinen pariutuminen lisää perinnöllisiä sairauksia. Yhdessä muiden siilikantaa pienentävien tekijöiden kanssa perimän heikkeneminen saattaa olla merkittävä uhka lajin säilymiselle.
Kulttuurieläimenä eli ihmisen lähellä ja ihmisestä osittain riippuvaisena eläimenä siili saa sekä hyötyä että joutuu haitallisten vaikutusten kohteeksi. Vaikka se löytää ihmisen lähellä helpommin ravintoa, ihmisen jätteiden nauttiminen ei ole välttämättä sille terveellistä. Piikkiporukka kärsii todennäköisesti samoista elintasosairauksista ja ravitsemustilan puutteista kuin länsimainen ihminenkin - ja hänen lemmikkinsä. Viljapohjaisen, pehmeän ja monityydyttynyttä rasvaa runsaasti sisältävän ruuan nauttiminen ei voi olla vaikuttamatta eläimen terveyteen ja sen kykyyn tuottaa elinvoimaisia jälkeläisiä.
Lisäksi siili on luonnollisen ruokavalionsa takia helposti altis erityisesti rasvaliukoisille ympäristömyrkyille, sillä ne kerääntyvät ravinnon mukana rasvakerrokseen. Kun rasvakudos käytetään horroksen aikana, myös myrkkypitoisuus kasvaa korkeaksi. Vaikka osa raskasmetalleista, kuten rauta, kupari ja sinkki, ovatkin elollisille olennoille välttämättömiä pieninä pitoisuuksina, kadmiumia, lyijyä ja elohopeaa ei tarvita. Nämä raskasmetallit vaikuttavat haitallisesti sitoutumalla useimmiten proteiiniin. Siilillä, kuten muillakin eläimillä raskasmetallit vaurioittavat tyypillisesti maksaa, munuaisia tai hermostoa.
Puutarhoissa ja pihoilla liikkuessaan siili tulee nauttineeksi myös tarkoituksella levitettyjä myrkkyjä. Ihminen käyttää torjunta-aineita hävittääkseen haitallisia mikrobeja, kasveja ja eläimiä. Tavoitteena on lisätä joko hyötykasvien satoa tai tuotantoeläinten tuottoa sekä torjua ihmiselle vaarallisia tauteja. Torjunta-aineiden yhteydessä puhutaan aina mahdollisimman hyvästä selektiivisyydestä. Sillä tarkoitetaan sitä, että pyritään aineyhdistelmään, joka ei samalla hävitä myös hyödyllisiä lajeja tai aiheuta vahinkoa ihmiselle. Monissa tapauksissa selektiivisyyteen ei ole päästy, sen seurauksena kuolee eliöitä, jotka eivät ole myrkytyksen kohteena. Siilin kannalta merkittävimpiä ovat etanoiden ja jyrsijöiden torjuntaan käytettävät aineet.
Lue lisää lähteestä: Tuula Nyström - Tiina Kinnunen: Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2009. 2. p. 160 s. ISBN 9789524831031
 | 
