Rakentaminen

Rakennettu ympäristö, kuten liikenneverkosto, rakennukset, satamat ja lentokentät ovat osa sitä infrastruktuuria, jonka katsotaan tukevan taloudellista toimintaa. Elinkeinoelämän kuljetukset määrittelevät pitkälti sen mitä, miten ja mihin rakennetaan.

Aluesuunnittelu ja sen tuotos, maakuntakaava, ohjaavat kuntien yleis- ja asemakaavoitusta. Kestävän kehityksen ja ympäristövaikutusten arvioinnin asettamat uudet tavoitteet eivät juurikaan vaikuta tähän suunnitteluun. Vain 2000-luvun lama on rajoittanut kiihkeän rakentamisen trendiä. Tätä trendiä heiluttelevat mm. arkkitehtuurin erilaiset suuntaukset, jotka ovat valitettavan usein osoittautuneet epäterveellisiksi niin ihmisille kuin eläimillekin.

Ympäristön ja eläimistön kannalta rakentaminen on aina uhka. Siksi teiden ja rakennusten suunnittelussa pitäisi aina selvittää, millaista eliöstöä kulloisellakin rakentamisen kohdealueella on.

Eurooppalainen siili on elänyt ihmisen rinnalla tuhansia vuosia, kuten tohtori Ilkka Koivisto toteaa Eurooppalaisen siilin hoito ja suojelu -teosta arvioidessaan (HS, 23.7.2009). Siili on viihtynyt ihmisen rinnalla hyvin yksinkertaisesta syystä: sille on ollut hyötyä ihmisen läheisyydestä.

Suomalaiset omakotitaloalueet ja kyläyhteisöt ovat satoja vuosia olleet siilin paratiisia. Se on löytänyt helpoiten ruokaa maastosta, joka on hiukan - muttei liikaa - muokattua, ja sille on ollut tarjolla hyviä pesä- ja horrostamispaikkoja.
Asuinrakennusten, vajojen ja muiden ulkorakennusten alle on ollut mahdollista pyöräyttää suojaisa pesä heinistä ja sammalesta. Kotieläinten asuinsijat ja jätökset ovat tarjonneet herkullisia hyönteis- ja matoaterioita - samoin ihminen, joka on jättännyt lemmikeilleen pihalle ruokakulhoja myös siilin vierailla. Siili on voinut liikkua iltaisilla lenkeillään jäämättä liikenteen jalkoihin. Yltiöpäinen siisteysintoilu ei vielä pakottanut omakotitaloasujaa poistamaan jokaista lehti- ja risukasaa pihapiiristä. Luonto sai vapaammin tunkeutua ihmisen alueelle, sitä ei koettu pelottavaksi tai likaiseksi.

Näin ei ole enää. Asuinalueet ovat täyteen rakennettuja; jokainen neliö on käytössä. Pihat ovat pieniä, puusto kaadetaan ja vapaa tila peitetään kivellä, betonilla, asvaltilla ja/tai lyhyellä istutusnurmella. Pientalorakentamisessa suositaan tiiviitä alapohjia perinteisten kivijalkojen sijaan, mikä on myös lisännyt homevaurioiden syntyä.

Omakotialueet ovat hajallaan ja niitä ympäröivät kevyenliikenteen väylät, vilkasliikenteiset kadut ja moottoritiet. Vaikka talot olisikin rakennettu pikkuteiden varsille, liikenne niissäkin on runsasta, sillä perheillä on usein vähintään yksi auto, monesti useampi. Kun 1000 neliön tontille mahdutetaan kaksikin paritaloa, se lisää liikennettä tiellä moninkertaiseksi. Siilien kannalta tällaiset tiet ovat vaarallisimpia (ks. myös Liikenne).

Paluu siilin elämän "vanhaan hyvään aikaa" lienee mahdotonta, mutta jos oivaltaisimme, että se voi olla myös ihmisen fyysisen ja henkisen terveyden kannalta parempi - olisiko se kehityksen jarruttamista vai uuden, vaihtoehtoisen ympäristön suunnittelemista?

Ks. myös blogi Luonnon varassa Miljoona pientä paratiisia