|
|
| | 
Erinaceus europaeus eli eurooppalainen siili - se olen minä. Olen rauhoitettu, mikä tarkoittaa, ettei ole sallittua hävittää pesääni, pyydystää, häiritä, siirtää tai tappaa minua. Tietysti minut voi pyydystää, jos tarvitsen hoitoa, ja sillä tavalla minullekin kävi. En kyllä itse sitä muista (taisin olla vähän jäässä), mutta minut oli kuulemma tavattu pihalta lumihangesta tammikuussa ja joku ystävällinen sielu kuljetti minut Yliopistolliseen eläinsairaalaan.
Olin Pieneläinsairaalassa hoidettavana pari viikkoa, mutta sitten minulle piti löytää sijoituskoti lihotushoitoa varten (minun pitää painaa vähintään 700g ennen kuin voin turvallisesti horrostaa). Oli näet tarkoitus, että minut laitetaan uudelleen talviunille. Miten siinä sitten kävi asuessani Nyströmien alivuokralaisena - sen voitte lukea päiväkirjastani.
Pidän päiväkirjaa kertoakseni kokemuksiani, jotta voisin auttaa jotakin toista sijoitusperhettä, eikä sukulaisteni tarvitsisi kärsiä taitamattomasta käsittelystä. Olen näet tällainen koe-eläinparka, sillä sijoitusperheelläni on kokemusta jonkin verran pihasiilien ruokkimisesta ja talvipesien rakentamisesta, mutta siilin lihottamisesta, talvihorrokseen nukuttamisesta ja sisällä pitämisestä he eivät kyllä valitettavasti tiedä mitään - vielä.
► Ma 19.1. 2004
Sain loishäädön Ivomecilla Pieneläinklinikalla.
► Ti 20.1. klo 16.55
 |
Eläintenhoitaja Terhi toi minut Puistolaan emäntä ja isäntä Nyströmin torppaan ja siinä samalla minusta tuli Töpseli ja Terhistä kummi, kun hän sanoi, että tässä tämä töpselikärsä nyt on.
Nenäni vuoti kirkasta vettä, kun Terhi piteli minua tutkiskeltavana. Hän arveli, että Pieneläinklinikan vaaka oli näyttänyt 700 grammaa.
Minulle oli tehty tila eteisen nurkkaan, johon oli laitettu iso muovinen laatikko. Sen pohja oli vuorattu sanomalehdillä ja sinne oli laitettu kasa heinää piilopaikaksi ja pesätarvikkeiksi. Yritin kaivautua ulos laatikosta koko yön - Nyströmit eivät nukkuneet. |
► Ke 21.1.2004
Jatkoin yöllistä kolistelua; rouva Nyström laittoi itselleen korvatulpat ja kiukutteli isännälle, että kyllä vintin remontti pitäisi saada loppuun, että voisi nukkua siellä kaikessa rauhassa. Olisi siis jättänyt pienen eläinparan yöksi yksin alakertaan.
"Isin tyttö", sanoi emäntä Nyström, kun kuuli ensimmäisen kerran minun maiskuttavan ruokaani muka äänekkäästi.
► To 22.1.2004
Painoin 736 g.
Minä aloin yskiä. Nyströmit hätääntyivät ja luulivat, että minulla on flunssa, kun nenänikin vuoti edelleen. Hovilääkärini Joski hälytettiin paikalle ja hän arveli, että kyse on keuhkomadoista ja suolinkaisista, jotka poistuvat ruumiistani juuri hengitysteiden kautta Ivomecin ajamana.
Luulen, että rouva Nyströmiä vähän hirvitti - kun oli se kirppujuttukin. Tarkoitan, että kun meidät esiteltiin, niin yksi kai livahti minusta rouvan kaula-aukkoon ja hän sitä siinä vaivihkaa pyydysteli, mutta kyllä minä arvasin, mitä hän ajatteli..
Sen jälkeen joka taholta vakuuteltiin hänelle, etteivät kirput jää ihmiseen tai mihinkään muuhunkaan eläimeen, koska tarvitsevat laajoja karvattomia alueita juostakseen vapaina ja onnellisina piikkien välissä. Niin että rouva kai on aika karvainen ja piikitön, luulen, mutta en ole vielä halunnut katsoa tarkemmin.
Emäntä muuten videokuvasi yskäni - miten nöyryyttävää. Väitti, että dokumentiksi, jos lääkäri haluaa kuulla, miltä se kuulostaa, eikä pääse paikalle. Hulluja ne ovat - onneksi naapurit ovat samaa mieltä!
► Pe 23.1.2004
 |
Ajattelin, että laatikko vaikutti aika vahvalta - ja ruokakin oli hyvää.
Siirryin paperiaskarteluun ja tein muutamia puunlehdenmuotoisia origameja, joilla vuorasin pesääni.
Kuulin, miten pienperhe N. pohdiskeli keittiön pöydän ääressä, miten rakentaisi minulle juoksupihan eteiseen.
|
► La 24.1.2004
Näköjään heinät ja sanomalehdet vaihdetaan joka toinen päivä, laatikkoni pestään kaikista hajuista (harmillista) ja samalla minut punnitaan.
Minä painoin 694 g ja Nyströmit sanoivat kolkolla äänellä: "No niin, ja nyt se laihtuukin - me tapetaan se! Ja sitä paitsi, eikös tuossa ole taas kirppu?". Jo huudeltiin hovilääkäriä.
Naapurin madame lainasi koiraporttinsa Nyströmeille: yhden keittiön ja kaksi olohuoneen oven eteen. Tarkoitus olisi, että kun pääsen yskästäni ja kirpuistani, saisin tehdä ympyrälenkkiä eteisessä.
► Su 25.1.2004
Tarkkailivat yskää ja raapimista ja kakan väriä ja vähän kaikkea. Emännän Elma-ystävätär on jo ivallisesti kysellyt isännältä, että pystyykö tämä ollenkaan nukkumaan itse, kun pitää koko ajan olla kehdon vieressä kuuntelemassa, hengittääkö se (siis minä).
► Ma 26.1.2004
Ruokakuppiani käytetään koelaboratoriona: kissanruokaa vaihdellaan ja sekaan laitetaan myös maapähkinämurskaa, nam!
Isäntä N. vaihtoi tänään yksin kuivikkeeni ja laittoi minut siksi aikaa pieneen pahvilaatikkoon. Kun hän meni ulos viemään roskia, kiipesin laatikosta ja ryhdyin tutkimaan eteistä. Kun isäntä tuli takaisin, olin oman laatikkoni paikalla odottelemassa, mutta kuulin, kuinka hän veti henkeä, kun huomasi tyhjän pahvilaatikon.
► Ti 27.1.2004
Olen oppinut ruoka-ajat, mutta ilmeisesti Nyströmit eivät: niitä on muistutettava kahistelemalla.
► Ke 28.1.2004
 |
"Oi, miten söpöä", riemuitsi isäntä, kun ensimmäisen kerran katselin hänen karvatonta naamaansa.
Se kyllä johtui siitä, että ruoka oli taas myöhässä ja minä ajattelin, että tiukalla tuijotuksella saisin ne paksupäät ymmärtämään, mutta ei.
Sitä karvaista rouvaa en ole vielä uskaltanut katsella; se kun harvemmin laittaa ruokaa, mutta sitä useammin punnitsee ja muutenkin kääntelee ja vääntelee, onko minussa kirppuja tai kokkareista räkää tms. - kuka sellaisesta ihmisestä mitenkään voi sanoa mitään hyvää?
|
► To 29.1.2004
Kauhean huonoja oppimaan nuo ihmiset. Olen ryhtynyt raapimaan laatikkoni pohjaa, jotta he käsittäisivät, milloin on sopivaa tarjoilla ruoka. Terhi välitti luonnonvaraisista eläimistä yliopistollisessa eläinsairaalassa vastaavan eläinlääkärin Einar Erikssonin ohjeet minun hoitamisekseni.
► Pe 30.1.2004
 |
"Yöllisestä paperiaskartelusta on tullut syvällisempi harrastus", luulevat Nyströmit, mutta se johtuu vain siitä, että joka toinen päivä he vaihtavat heinät, sanomalehdet ja kissanhiekan, joten siinä samalla menevät roskiin minun hampaitteni saannoksetkin.
Olen alkanut tehdä sitä, mitä emännän englantilainen siilikirja kutsuu nimellä self-anointing eli alan nuolla kylkiäni äänekkäästi, valutan samalla vaahtoavaa kuolaa suustani ja levitän sitä sitten huolellisesti itseeni. ("Hurjaa, miten pitkä kieli sillä on!").
Tämä tapahtuu yleensä sen jälkeen, kun minut nostetaan pois laatikostani ja tunnen nahkahansikkaiden vahvan hajun kyljissäni. Nuolen vain hetken ja vaahtoa tuskin näkee, mutta tämä istunto eroaa selvästi tavallisesta pesusta, jonka suoritan yleensä ruokailun jälkeen.
|
► La 31.1.2004
Minä painoin 780g.
"Maksa poksahtaa.", sanoi hovilääkäri Joski asiallisesti , määräsi laihikselle ja antoi minulle uuden Ivomec-rokotteen. Minä vain irvistin, mutten mennyt kerälle. Olisi määrännyt laihdutuskuurin rouvalle, se jos kuka olisi sitä tarvinnut.
Koko yön minä rapsutin ja rapsutin - kas, kun ei taas tullut mieleen korvatulpat.
► Su 1.2.2004
Torpassa oli vieraita: emännän serkunlapset Silja ja Sonja. He olivat hyvin kohteliaita, eivätkä häirinnet minua, kun nukuin. Siitä syystä minä annoinkin heidän sitten nähdä kasvoni, kun tulin syömään minulle laitettua pientä (erittäin pientä) makupalaa.
Vielä vähän yskittää.
► Ma 2.2.2004
Tänään emäntä kertoi isännälle, että oli soittanut Porvoon eläinhoitolan johtajalle Seppo Vuoksenturjalle (puhelin hoitolaan 0400 714 862) ja kysellyt sukulaisteni talvehtimisesta. Se mukava mies kertoi, ettei hänelle oltu tuotu kuin yksi siili keskellä talvea, joten hänellä ei ollut paljoa kokemusta talviuneen nukuttamisesta. Tämä kyseinen sukulaiseni oli ruokittu ja laitettu takaisin pesäänsä, jonne hän oli nukahtanut vaivattomasti.
Mutta siileistä hän kyllä muuten tiesi: mm. sen, että me emme nuku sikeästi, vaan saatamme kuljeskella pesän ulkopuolella ja palata sitten takaisin. No, minultahan se ei aivan onnistunut - olivat siirtäneet pesäni kai pois sillä aikaa, kun kävin tutkimusmatkalla, koska en osannut enää takaisin.
Illalla emäntä sai yhdestä piikistäni piston hansikkaan läpi - mitäs puristeli minua, ja sitä paitsi muka näki yhden kirpunkin. "Enempi taapersi kuin hyppi, taitaa tehdä kuolemaa (siis kirppu, ei siili)", se kirjoitti tekstiviestissä hovilääkärille, joka oli kirjoittanut ensin: "Kirppujen rotumääritelmässä sanotaan, että niiden tulee hyppiä iloisesti ja ilmavasti." Vitsikästä, pah.
Emäntä puunasi ja puleerasi sormeaan desinfiointiaineella ja laittoi vielä Betadine-laastarinkin - salmonellaa, minulla muka!
► Ti 3.2.2004
Yskitti vähän, mutta ruoka maittaa, vaikka se onkin kissan dieettiruokaa, johon on silputtu persiljaa tai laitettu sekaan herneitä!
Täällä paheksutaan sitä, kun silloin tällöin kakkaan ruoka- tai vesikuppiini. Täytyy myöntää, että minulla on aika tukeva peräpää ja on vähän vaikea nähdä täältä edestä, missä se kulloinkin sijaitsee.
Helsingin Sanomat ovat rikkoneet intimiteettisuojaani: lehdessä kirjoitettiin, että siilit heräävät n. 10 päivän välein, nostavat ruumiinlämpönsä ja pissaavat - mitä täytistä se niille kuuluu!
► Ke 4.2.2004
Tänään vaaka näytti sellaista lukemaa (836g), että emäntä Nyström ryntäsi välittömästi ruokakupilleni ja vähensi annostani entisestään; samalla herra Nyström sai kuulla kunniansa, kun ei ollut laittanut dieettiruokaa kuppiini - tämä siitä huolimatta, vaikka hän oli yrittänyt pelastaa kyseisellä aterialla pienen eläinparan varmalta nälkäkuolemalta. Jätän teidän arvioitavaksenne, millainen ihminen emäntä on...
Herra N. yritti pelastaa kasvonsa löytämällä minusta uuden kirpun. "Hyppiikö se?" kysyi rouva. "Ei kun raahustaa", vastasi isäntä ja tappoi ötiäisen.
► To 5.2.2004
Olen alkanut yölliset raaputtamissessioni uudelleen. Minulla on hyvät ja terävät kynnet, joilla voin tehdä hapsua sanomalehtiin, jotka kätevästi törröttävät laatikkoni kulmista.
► Pe 6.2.2004
Emäntä sanoo inhoavansa öisiä korvatulppia, korvat kuulemma tuntuvat kosteilta koko ajan. Niinpä hän pitää tyynyä molemmin puolin päätään, kun nukkuu.
Hän on alkanut ajatella, että minulle pitäisi hankkia kissan raapimapuu. En kai minä nyt sentään kissa ole, vaikka alennunkin syömään niiden purkkiruokia - kun muuta ei ole: esim. niitä katkarapuja, joita silloin alussa annettiin ihan silmänlumeeksi, että muka olisin alkanut viihtyä. En ole alkanut.
► La 7.2.2004
Tänään isäntä kävi ostamassa ison palan muovimattoa. Hän hääti minut emännän työhuoneeseen ja alkoi paukuttaa ja kolistella.
Emäntä luki netistä, että minulle voisi laittaa hiekkalaatikon, jossa voisin tonkia. "Ehkä se vähentäisi sanomalehtihapsujen valmistusta kello kolmen ja viiden välillä yöllä", hän sanoi. Hän kyllä arveli, että isäntä voisi ihan itse istuttaa kyseiseen laatikkoon jauhomadot, jotka on tarkoitettu minun löydettäväkseni.
Minulle tarjottiin pari palasta banaania välipalaksi. Se ei maistunut. Dieettiannokseni on nyt 10 (korostan 10) g kasteltuja nokareita. Olivat unohtaneet toissapäivänä kastella kissanraksut, joten laitoin niitä itse juomakuppiini likoamaan. Puhuivat jotakin, että minulta putoavat hampaat ja saan kesällä imeskellä matoa kuin spagettia.
Tänään on juuri kulunut viikko viimeisestä Ivomec-roketteesta. Minua on yskittänyt kovasti illalla ja keuhkoistani kuuluu krohinaa, kun hengitän. Sama juttu viimeksi rokotuksen jälkeen.
► Su 8.2.2004
Olin tietysti laihtunut, painoin vain 787g.
Emäntä valitti hovilääkäri Joskille, että painoni heittelee (se on kai selvä, kun saan sitä kurjaa dieettiruokaa), johon tämä vastasi, että madot saattavat vaikuttaa heittelyyn - mutta että 50 g painonpudotusta muutaman päivän aikana on hiukan liian kova tahti. Toisaalta se voi johtua siitä, että olen juuri käynyt kakalla ja alkanut öisin puuhailla entistä vilkkaammin. Mikä taas todistaa, että olen siis pitkästynyt: odottelen rakennusprojektin etenemistä, jotta saan tonkimislaatikkoni.
Kuulin muuten, että hovilääkäri tulee taas antamaan minulle ensi viikolla jotakin, jota he sanovat tehostuskuuriksi.
► Ma 9.2.2004
Olen hyvin aktiivinen öisin. Teen kynsilläni ja hampaillani revinnäistöitä laatikon alussanomalehdistä.
Isäntä hankki tänään tarvikkeita: matalan muovisen laatikon hiekalle, koukkuja ja saranoita koiraportteihin.
► Ti 10.2.2004
Rouva N. kyllästyi lopulta hienoon resonanssiin, jonka sain aikaiseksi laatikkoani raapimalla. Hän otti vessapaperirullan, leikkasi sen halki (jottei pääni juuttuisi kiinni), taitteli toisen pään kiinni, laittoi sinne muutaman kissanraksun ja taitteli kiinni sitten toisenkin pään umpeen. Rullan hän antoi minulle yöksi.
"Jaha", hän sanoi aamulla: "Siihen näköjään tepsii samat konstit kuin koiriin". Olin hajottanut rullan pieneksi pilpuksi (siihen meni koko yö) ja rouskuttanut sisällön. Rouva tarvitsi silti korvatulppia.
► Ke 11.2.2004
Kun seuraavana yönä sain rullan, aukaisin sen varovasti keskeltä halkion kohdalta ja karistin raksut ulos - ja jatkoin äänekkäitä yöllisiä puuhiani.
Tämä kirvoitti keskustelun perheessä, olivatko tutkimukset sittenkään oikeassa, kun sanovat, että siilit ovat varsin yksinkertaisia eläimiä, jotka oppivat ruokakuppinsa paikan ja tuskin sitten muuta.
Haluaisin vain mainita, että työnnän nykyisin naamani esiin heinistä, kun minua puhutellaan nimeltä (luonnollisesti tulen kutsusta ruokakupillenikin) ja aina kun minua tervehditään, mutten jaksa tulla esiin heinistä (esim. silloin, kun rouva tulee työstä ja tuskin tervehtii herraa ensin) päästän pienen maiskahtavan äänen - aika koiramaisen, myönnettäköön.
Minun on myös epäilty päästävän pari kertaa lyhyen, lintumaisen sirkuttavan äänen. Samanlaisen perhe on kuullut syksyllä pihalla, kun eräs pieni sukulaiseni vaati heiltä ruokaa sen jälkeen, kun emo oli hätistellyt häntä helmoistaan. Olen myös alkanut nukkua heinillä, että vain vähän korsia on nenäni päällä.
Isäntä on sairastunut flunssaan ja koiraporttiprojektia on lykätty.
► To 12.2.2004
Isäntä nukkuu koko päivän, niin minäkin. Kun minä herään yöllä puuhaamaan, isäntä kyllä näyttää nukkuvan silloinkin. Rouva myös, sillä hän on tottunut korvatulppiin ja kosteisiin korviinsa.
► Pe 13.2.2004
Illalla hovilääkäri tuli antamaan kolmannen ja viimeisen rokotteen. En viitsinyt enää edes irvistää.
Samalla ovenavauksella tuli myös iso joukko muita siilintarkastajia (sanoivat ystäviksi). Muusta metelistä en piitannut tuon taivaallista (olen tottunut myös heavy metaliin), mutta mukana oli myös Juntuseksi kutsuttu vauva, joka päästi sellaisen äänisarjan, että se sinkosi minut heti heiniini. Kun huomasin, että siinä on taas yksi äänekäs ihminen, palasin ruokakupilleni.
Punnittiin ja painoin 809 g. Ups, sanoi isäntäperhe ja rouva heitti merkitseviä katseita isäntään.
Myöhemmin illalla kellotin hetken kyljelläni - se kai osoittaa, että olen aika tyytyväinen ja rentoutunut.
► La 14.2.2004
Aloitin jo aamulla klo 9 yskimisen. Emäntä ja isäntä N. ovat olleet vähän huolissaan, kun pelkäävät, että tämä kolmas Ivomec-kuuri on minulle liikaa, vaikka yöllä puuhailinkin lähes yhtä vilkkaasti kuin edellisinäkin öinä.
 |
Ja aamulla söin kyllä huolellisesti kerralla kuppini tyhjäksi, kuten aina.
Tänään suostuin ottamaan palasen raakaa tonnikalaa emäntä N:n kädestä. Aloin taas tehdä aluksi hetken sylkivaahdon levitystä (self-anointing), koska kala tuoksui niin merkilliseltä.
Sen jälkeen menin nuolemaan kalanpalaa ja otin sen sitten hampaisiini hyvin varovasti emännän kädestä. Tämä yritti olla hihkumatta innosta, mutta minä en kyllä ymmärrä, mitä erikoista ruokailussa on.
Kuten kuvasta näkyy, nenämme on luotu nuuskimaan! |
Klo 17.30 aloitin taas yskimissarjan. Se kuulostaa (ja tuntuu) todella siltä, kuin isoja limaklönttejä irtoaisi keuhkoistani.
Olivat tänään juhlimassa ja sain ruokani vasta klo 24:n jälkeen. Odottelin kyljelläni heinillä kellotellen ja tervehdin emäntää ja isäntää ilmeikästä nenääni heiluttaen. Kävin nuuskimassa isännän kättä, kun hän laittoi ruokakuppiani paikoilleen. Alkoi olla jo pahuksen nälkä.
► Su 15.2.2004
Hiukan yskää.
Kun minua alkaa nostaa, pörhistän piikkejäni hiukan, mutta kun olen kädessä, lasken ne alas. Olen huomannut, että nostelun jälkeen yleensä saan ateriani.
► Ma 16.2.2004
Tänään minulle laitettiin ruokakuppiin dieettiruuan sekaan kurkkua. Se oli naamioitu Wiskas-kastikeruuaksi, joten söin sitä epähuomiossa. Myöhemmin totesin, ettei se ole mitään herkkua, mutta hyvää vatsantäytettä, mikäli öisin ei tarjoilla muuta.
► Ke 18.2.2004
Olen ollut Nyströmeillä kuukauden.
► Pe 20.2.2004
Tänään emäntäni sai työpaikalla valmiiksi pitkään kesken olleen projektin. Isäntäväki söi sen kunniaksi kakkua ja minä sain erän kissan naudanliha-Gourmeta. Pidin sellaista massutusta, että minut videoitiin kesken ateriani.
► Su 22.2.2004
Tänään painoin 799 g.
► Ke 25.2.2004
Annoin emäntä Nyströmin nostaa itseäni ilman, että viitsin vaivautua pörhistämään piikkejäni edes muodon vuoksi. Rouva taisi luulla, että olen sairas ;)
► To 26.2.2004
Emäntä N. lähetti sähköpostia ystävättärelleen Almalle: "Epäilemme vahvasti, että se on raskaana pilputtuaan kahdeksan tuntia paperia pesäänsä ja vaadittuaan aamulla ruokaa useaan otteeseen, vaikka oli syönyt koko ateriansa siltä seisomalta."
Kuka tässä nyt tiineeksi olisi ehtinyt varsinkin, kun siilien kantoaika on 21 vuorokautta - sitä paitsi eiväthän ne edes tiedä, olenko naaras vai uros!
► Su 29.2.2004
Painoin eilen punnittaessa 829 g. Isäntäväki on sitä mieltä, että olen kasvanut, enkä lihonut, sillä olen pikemminkin sutjakka polakka kuin pyöreä limppu.
Meillä on muuten leikki "hui-mikä-kamalanhajuinen-käsi-mutta-herkullinen-namipala" eli minut houkutellaan esiin keuhkonpalalla (koiran kuivattu namipala), tulen ja tökin nenälläni emännän kättä eri kohdista, nuolaisen ruokapalasta, kuljen käden alta niin, että käsi silittää päätä ja selkää, palaan nuuskimaan - ja sitten yhtäkkiä kumarrun, piilotan kuononi tai käännän pyllyni, mutta tulen aina uudelleen ja uudelleen tekemään saman jutun.
Opin näet, että jos piilotan naamani kyllin monta kertaa, keuhkopala pudotetaan eteeni, eikä minun tarvitse ottaa sitä kädestä. Nyt näyttää siltä, että emäntä on unohtanut, miten pitää toimia eli jos en ota herkkua, niin se viedään minulta pois. Huonoja ehdollistumaan, nuo ihmiset!
► Ke 3.3.2004
 |
Haa, mato näkyvissä!
Sain ensimmäiset jauhomatoni tänään.
Söin aluksi kissan dieettiruuan, mutta sitten rohkenin maistaa yhtä kiemurtelevaa pikkuotusta ja se oli aika herkullinen...
|
► To 4.3.2004
Henkilääkärini Joski kutsui minua "valepukuiseksi pieneksi syöttöpossuksi." Minä olen oppinut tuijottamaan söpösti vuoronperään isäntää ja emäntää, jonka jälkeen menen tuijottamaan hetkeksi kuppiani. Ja kun toistin sitä tänään lukuisia kertoja, suvaitsivat laittaa kymmenen hernettä kuppiini - söin ne sitten välittömästi pois, jotta voisivat täyttää kuppini uudelleen jollakin ravitsevammalla. Sen jälkeen nimittelivät.
► Pe 5.3.2004
Sain sulatetun pakastemansikanpalan ateriani päätteeksi, kun halusin lisää ruokaa. Nuolaisin palasta, irvistin, painoin pääni ja pörhistin otsapiikkejäni ja nuolaisin taas: sama juttu - se oli niin hapanta, että pani minut oikein kipristelemään - inhottava ruokalaji!
► La 6.3.2004
Isäntäväki kävi tänään eläinkaupassa etsimässä juoksupihalleni putkea, mutta mitään ei löytynyt. Ystävällinen eläinkaupan myyjätär tarjosi ilmaiseksi pahvista matojenkuljetusputkea; siitä kuulemma tulee yksi laite lisää minun huvipuistooni.
Innostuivat ostamaan lisäksi jättijauhomatoja: valtavan herkullista! Olivat näemmä myös ostaneet koirapillin, jota puhalsivat, kun ojensivat jauhomatoja ja laittoivat ruokakupin laatikkooni - saavat kai siitä jotakin omaa kivaa samalla, kun minäkin saan ateriani?
Olen alkanut nukkua ruokinta-aikaan kuono ruokakupin vieressä.
► Su 7.3.2004
 |
Uusi asuntoni ja eteispihani on viimein valmistunut!
Tosin en ollut aivan tyytyväinen taloni arkkitehtuuriin, sillä mielestäni omatekoinen sanomalehtitunnelini on merkittävästi viihtyisämpi.
|
► Ma 8.3.2004
En enää käy puutalossani. Oleilen omassa sanomalehtitunnelissani.
Emännän ystävätär sanoikin, että olen lukenut, että siilit tekevät pesänsä lehdistä. Emäntäkin kai oli lukenut, sillä hän suikaloi aamulla päivän Hesarin minua varten ennen lähtöään töihin.
Vein kaikki suikaleet tunneliini: mukavaa, ettei tarvitse maistella enää sitä painomustetta!
► Ti 9.3.2004
Minua on alkanut taas yskittää, vaikka loishäädöstä on jo pian neljä viikkoa ...
► Ke 10.3.2004
Aamulla isäntä N. puhalsi pilliin ja kutsui syömään, mutta minulla oli muita puuhia. Niinpä hän meni hakemaan sanomalehteä. Sillä aikaa menin ruokakipolle, mutta jostain syystä en ylettynyt siihen. Kun isäntä palasi, minä säntäsin karkuun. "Villieläin irti!" kailotti isäntä ja katsoi, kun pyöreä peräni katosi sohvan alle: olivat nimittäin jättäneet kymmenen sentin raon koiraporttien väliin, joten minä lähdin tutkimusretkilleni ja keksin hyvän vessanpaikan sängyn takaa. Ymmärsivät sitten siirtää kupin pois porttien takaa keskelle lattiaa; kutsuivat ja huhuilivat ja emäntä valitti, että myöhästyy töistä, eikä pomo usko, että hän on jahdannut siiliä olohuoneessa keskellä talvea. Muutaman kerran tein reipasta lenkkiä huoneessa, mutta sitten päätin mennä ruokailemaan. Uunin nurkasta emäntä sitten minut pyydysti potkivana ja kiukkuisena. Menin tunneliini murjottamaan minuutiksi, mutta sitten ruokakuppi kutsui tuoksuillaan.
Emäntä kirjoitti taas sähköpostia ystävilleen: "...ajattelin tarjota siiliä vinttikoirakisaan jänikseksi, kun se on niin nopea - tai ette sattuisi haluamaan siilikengänpyyhintä - olen nähnyt sellaisia kaupassa: meiltä saisitte ilmaiseksi..." Perin vitsikästä :(
► To 11.3.2004
Tietysti ne siivosivat koko asuinalueeni: kaikki pesäaineeni tunneli mukaan lukien joutui jätesäkkiin. Päälle päätteeksi ne punnitsivat minut - painoin 830 g edelleen, joten nälkääkin on nähty.
Eikä siinä kaikki: kun isäntä nosti minua laatikkooni, niin eikös emäntä rapsuttanut minun paljasta vatsaani, että ihan oikaisin itseni ja totesi sitten hilpeänä: "Eipäs olekaan tyttö, vaan ihka elävä poika!" - ikään kuin minä en olisi sitä tiennyt!
► La 13.3.2004
Päätin asettua varta vasten minulle tehtyyn laatikkoon, kun kerran tuhosivat jälleen kerran tunnelini. Se ei kuitenkaan estä minua öisin askaroimasta paperitunneleita.
► Su 14.3.2004
Koirapilliin puhaltaminen on ehkä isäntäperheelle välttämätöntä, mutta minä kyllä käyn aina katsomassa, sattuisiko ruokaa löytymään kupista, kun kuulen ääniä asuntoni ulkopuolelta.
► Ma 15.3.2004
Minulla on nyt ihan oma kakka- ja pissapaikka pihan perällä, eikä tarvitse moitiskella minun siivottomuuttani. Jos olinkin hieman sottainen, se johtui vain siitä, että minulla oli liian vähän tilaa sijoitella eri toimintojani.
Täytyy myöntää, että minusta on tullut äidinpoika: tulen heti paikalle, jos kuulen emännän äänen ja istun hänen edessään toiveikkaasti (ruoka-aika???) hänen kasvojaan katsellen. Emäntä sanoo, että käymme siinä eipäs-juupas-keskustelua, koska luulen, että hän on perheen heikoin lenkki - enkä onneksi tiedä, että isäntä on! No, isäntä ei vielä ole joutunut pehmennyskäsittelyyni.
Henkilääkärini kirjoitti ilkeää sähköpostia ja väitti, että pian tatuoin pikku reiteeni sanan "äiti".
► Ti 16.3.2004
Sain uuden pahvitunnelin, siltä ystävälliseltä eläinkaupan myyjältä tuodun. Minä kuljen sitä edes takaisin ja sen läpi voi myös kuljettaa kissanraksupalloa!
► Ke 17.3.2004
Rakas päiväkirja, eilen satoi.
Emäntä oli silittämässä ja päätti, että minua on totuteltava sääolosuhteisiin. Niinpä hän suihkutti minua hiukan sumutepullolla. Minusta se tuntui kurjalta ja menin hiukan kerälle. Jälkeenpäin ravistelin itseäni huolellisesti. Ajattelin, että vapaana olisi kyllä mukavaa, mutta ei kai se tarkoita, että ulkona kastuu?
► La 20.3.2004
Olen oksentanut vettä neljä kertaa päivän välein. Juon sitä hurjan määrän ja sitten pullautan sen ulos: siististi vessaani kylläkin. Perhe N. on ollut huolissaan.
Hovilääkäri Joski kyllä kertoi, että koiratkin (mikä vertaus!) juovat vettä pitkästyneinä tai hämmentyneinä ja sitten tuottavat sen esimerkiksi emäntänsä syliin tai sängyn ja seinän väliin makuuhuoneessa (niin kuin minä tekisin semmoista!).
Koska en ollut kolmena ensimmäisenä kertana syönyt mitään suolaista, asiaa ihmeteltiin. Mutta neljäntenä kertana olin juuri saanut katkarapuja illallisekseni ja kun sitten nautin ison erän vettä, emäntä N. ryhtyi epäilemään, meni kaivamaan katkarapupakastepussin pakastimesta ja luki pussin kyljestä, että "suolaa 1,7 %".
Kauhea hulabaloo: emäntä oli ihan varma, että he olivat aiheuttaneet minulle kuolettavan ruumiinvamman ja tarkkaili minua koko yön. Eihän siinä sitten auttanut kuin näyttää, millaisiin tunneli- ja paperisilppusaavutuksiin minä pystyn. Saivat valvoa koko yön - itsepähän aiheuttivat!
► Ti 23.3.2004
Eilen sain hampaanvahvistukseksi koiran häränlihatikkua - sellaista vähän sitkeää, ei kovaa tikkua. Otin sen kiireesti emännän kädestä ja kiikutin pesääni. Isäntäväki katsoi toisiinsa ällistyneenä: oliko se noin hyvää? Massutin ja nassutin pesässäni pitkään ja hartaasti.
Myöhemmin illalla sain ruokaa ja silloin emäntä N. sanoi isännälle: "Tule katsomaan, siilin kylki on ihan punainen piikkien tyvestä. Nyt se kynsinyt itseään rapsuttaessaan! Pakko katsoa, jos sitä täytyisi vähän desinfioida." Minut kaivettiin esiin sanomalehtifyllistä ja olin siitä niin ällistynyt, että lojuin emännän kämmenillä ihan sepposen selälläni, raajat rentoina ja massu paljaana. Mutta kun minua sitten kaiveltiin piikkien välistä, totesin, että huono idea ja menin hiukan kerälle: sen verran, että ymmärsivät olla jatkamatta. Sitten kuulin emännän sanovan: "Voi ei, tämähän on sitä häränlihamössöä. Herra on levittänyt sen voitelusessiossaan kuolalla höystettynä kylkiinsä. Eikä tämä kyllä lähde raaputtamalla!" En kai minä sille mitään voi, jos meidän käsityksemme parfyymeistä eroavat? Suosittelen rouvallekin, että hän kyllästäisi karvattoman olemuksensa J'adoren sijasta Boeuf pourrilla (ransk. boeuf=härkä, pourrir=mätä), jonka aromi vain syvenee vanhetessaan...
► To 25.3.2004
Olen huomannut yhtäläisyyksiä ruokailun ja pillin äänen välillä. Varmistan asian siten, että vihellyksen kuullessani käväisen katsomassa, olisiko muonaa tulossa ja aina sitä näytetään tarjoilevan juuri samaan aikaan.
Emäntä laski, että tämän keksimiseen minulla meni hiukan kolmatta viikkoa. Pah, mistä minä tiesin, että se minulle tarkoitettu ääni - luulin, että isäntäväki pitää metelöinnistä ja musiikista yleensä.
► Pe 26.3.2004
Tänään minua on nöyryytetty todella ikävästi: väittävät, että olen järjestänyt jotakin, jota he kutsuvat nimellä "paskateatteri".
Kaikki johtuu vain siitä, että vatsani toimii todella hyvin, ja kun sitten nälkä iskee samaan aikaan kuin vessahätä, syntyy väistämättä yhtälö, jota minun on hiukan vaikea suorittaa yhtä aikaa. Niin ollen minä sitten satuin innoissani astumaan omaan tarpeeseeni ja jätin kieltämättä hiukan haiskahtavia jalanjälkiä pihalleni. Tästä syystä nämä sitten poistivat taas jälleen kerran kaikki sanomalehdet ja jopa oman putkitunnelinikin, joka on minulle todella rakas.
Aluspaperien vaihdon jälkeen kävi niin, että minulle tuli sitten pissahätä ja siinä ruokaa odotellessani sitten kuljeskelin edestakaisin (saatoin ehkä vahingossa kulkea lätäkön yli), mikä aiheutti taas jonkinlaisen siisteyspaniikin. Isäntä jopa hyvin rumasti työnsi minut takapuolesta talooni, että saisi rauhassa tuhota pihani sisustuksen uudelleen.
Tulisipa lämmin ilma, jotta voisin muuttaa tästä ala-arvoisesta majatalosta - täysylläpito, oma terassi, viisi tähteä, muka! Tarkoittaa heidän kielellään, että dieettiruokaa kaksi kertaa päivässä ja omalta terassilta näkymä suoraan isäntäväen toilettiin.
► Su 28.3.2004
Saatan antaa anteeksi tunnelini hävityksen, sillä tänään sain uuden: mustasta mainospahvista rakennetun, ilmastointiteipillä yhteen liimatun ja linnunhiekkapaperilla vuoratun. Olen oleillut siellä ja nauttinut karheasta pimeydestä...
► Ti 30.3.2004
 |
Hurjaa, tänään sain ensimmäisen ihailijapostini, jossa minua kehutaan söpöksi.
Muihin samassa lauseessa viitattuihin asioihin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota. |
► Ke 31.3.2004
Painoin 836 g.
► Pe 2.4.2004
Olen ryhtynyt erityisaktiiviseksi öisin ja pyrin pontevasti ulos aitauksestani. Isäntäväki väittää, että se johtuu siitä, että olen alkanut haaveilla naaraiden perään, mutta mitä ne siitä tietäisivät!
Jotta olisin vähemmän häiriöksi, minulle haudataan myöhään illalla matoja tonkimislaatikkooni.
"Etsi, etsi!" -käskyllä minä ymmärrän, että lisää matoja piileskelee laatikossani. Yleensä ne jäävät huomaamatta, kun satun istumaan niiden päällä.
► Su 4.4.2004
Isäntä Nyström on niin kamalan hidas ojentamaan ruokakippoa alas, ja kun tavoittelin muonaani, satuin huitaisemaan häntä käpälälläni. No, haavahan siitä tuli, kun minulla on terävät kynnet. Isäntä oikein vinkaisi ja emäntä kiikutti paikalle desinfiointiaineita ja laastaria ihan kuin olisin joku vaarallisempikin nisäkäs - perheellä on kiusallinen tapa liioitella hygienian kanssa!
► Ti 6.4.2004
Naapurin emäntä Päitsihovista kävi katsomassa minua pitkästä aikaa. Sanoi, että olen enempi näyttely- kuin villieläin. Kehui, että olen niin kiiltävä. Onkin hämmästyttävää, kuinka pysyn niin hyvässä kunnossa niin vähäisillä ateriamäärillä!
► Ke 7.4.2004
Olen taas parina päivänä yskiskellyt.
► 9.4.2004
Painoin 876 g. Isäntäperhe on tarjonnut vähän timakampaa muonaa niin, että tässä saattaa hyvinkin pysyä hengissä ennen kuin vapaus koittaa.
► Su 11.4.2004
Minulla kävi vieraita. Emännän kummilapsi Aura 7 v. ja tämän serkku. Minä nuuskin ilmaa pienellä salmiakkinenälläni ja yritin tutkia, oliko tytöillä tuliaisia, mutta kaipa heidät oli tarkastettu ja puhdistettu vankilani ovella niin, ettei mitään herkkusalakuljetusta päässyt tapahtumaan. Kovaa on eläinparan elämä - ja ainoa rikokseni on, että olen vähän vaellellut tammikuisilla lumihangilla!
Emäntä sai sähköpostia Terhiltä, kummitädiltäni, joka toi minut Nyströmeille. Hän kertoi, että taas on Pieneläinklinikalle viety yksi sukulaiseni. Kuulin, miten emäntä pahoitteli, että minä olen edelleen sisällä, eivätkä säät vieläkään ole kyllin lämpimät minun vapauttamiseeni. Se nyt vielä puuttuisi, että ne ottaisivat tänne jonkin kilpailevan uroksen - siltä minä nyppisin tuota pikaa piikit!
Kuvassa on oma piikkini. Niitä putoilee, kun uusia kasvaa tilalle.
► Ma 12.4.2004
Valittavat kovasti, että olen sottainen. Pakko myöntää, että olen luopunut kakkapaikastani ja tiputtelen merkkejäni ympäriinsä. Tämä ihan siltä varalta, että saavat päähänsä kuljettaa tänne jonkin röyhkeän hepun - ja jos saavatkin, niin neiti Siili saa hurmaavan vastaanoton tuoksuineen päivineen!
Voisivat vaikka näyttää hänelle uusia kuviani!
► Ti 13.4.2004
 "...kähee tappajasiilikuva se, missä herra upottaa torahampaansa kurkkuun" , kirjoitti kummitätini Terhi viestiinsä nähtyään uudet kuvani. Olen harkinnut mustien aurinkolasien hankkimista...
To 15.4.2004
Eilen asuntoani siivotessaan laittoivat minut pahvilaatikkoon, kuten ennenkin. Havaitsin, että jos kurkotan, pääsen etukäpälilläni ponnistamaan laatikon reunalle ja siitä alas. Olin juuri tasapainoilemassa reunalla, kun emäntä N. ryntäsi pyydystämään minut käsiinsä. Olin niin närkästynyt pakomatkani keskeyttämisestä, etten huomannut edes piikittää häntä, vaikka hän kiireessään unohti hansikkaansa. Olen siitä erityisen pahoillani siksi, että minun peräpääasioihini puututtiin: emäntä nimittäin kertoi isännälle, miten pontevalta tikulta minun häntäni tuntui hänen kämmenellään. Tikulta! Ei kai se nyt mikään jäniksen pumpulitöpökään ole!
Sain kyllä madonpyydystyslaatikon lohdutuksekseni.
Su 18.4.2004
Tänään olin jo toisen kerran ulkona auringossa omassa laatikossani, sillä lämpötila oli yli + 14 astetta. Naapurit kävivät tutustumassa minuun ja minä olin harvinaisen hyväntuulinen ("Raikkaan ilman pökerryttämä", sanoi emäntä). Niin kai, kun minut kaivettiin esiin pesäpahnoistani kesken unien.
► Ti 27.4.2004
Olen ollut viikon verran ulkoilemassa, tosin vain laatikossani.
Eilen naapurin Virpi huomasi ensimmäisen siilin. Se oli näyttänyt vähän Fylli-tädiltä. Ja tänään isäntäperhe kantoi riemuissaan ulos ruokakulhoja, sillä jo kaksi sukulaistani oli herännyt talvihorroksesta; toinen niistä melkein yhtä iso kuin Fylli-täti - arvatenkin vanha tuttu (kuvasivulla on hänestä potretti).
Kiikuttaisivatpa minulle yhtä hanakasti kuppia eteen!
► Pe 30.4.2004
Viime keskiviikkona olin jälleen ulkona. Isäntäperhe unohti siirtää minun laatikkoni auringon perässä, ja koska olin tottunut pitkään kuumaan kesään Nyströmien hotellissa, taisin vaipua horrokseen +8 asteessa.
Isäntäperhe hermostui tietysti, kun en herännyt syömään illalla, yöllä enkä vielä torstaiaamunakaan. Silloin ne taas soittivat kummitädilleni Terhille Pieneläinklinikalle. Luonnollisesti siellä naureskeltiin ja eläinlääkärini Einar Eriksson ilkkui, että isäntäväki hoitaa minut kuoliaaksi - toivottavasti hän ei ole oikeassa!
Torstai-iltana emäntä kaivoi minut esiin vällyistäni, sillä lääkäri oli sanonut, että minua voi kurkistaa varmuuden vuoksi, jotta hengitänkö vielä.
Olin ollut ensin ihan pallona, mutta sitten kai tunsin emännän vahvan aromin, sillä paljastin naamani ja käpäläni - silmiäni pidin kuitenkin tiukasti kiinni. Niinpä hän laittoi minut takaisin nukkumaan. Hyväkuntoisena voin hyvin nukkua viikonkin, mutta pakko sanoa, että kahden tunnin kuluttua tuosta esiin kaivamisesta minulle tuli hirmuinen nälkä ja söin ruokakuppini samoin tein tyhjäksi.
► Su 2.5.2004
Ulos pääsin sitten lauantaina uudelleen muutamaksi tunniksi - ei, en mennyt horrokseen, en kai minä mikään vauva ole!
Tänään lämpötila oli lähes +20 astetta. Laatikkoni siirrettiin liiterin taakse rauhalliseen paikkaan muiden siilien rivitaloalueelle. Laatikosta poistettiin pohja ja ovi. Sitten se täytettiin kuivilla lehdillä ja heinällä. Minut pantiin laatikkoon toipumaan punnituksen (946 g!) ja kynsienleikkuun järkytyksestä. Ja katto pantiin mökin päälle.
Takakoivissani keskimmäisen varpaan kynnet (siis sen varpaan, jolla olen näyttänyt ilkeitä merkkejä isäntäväelle, kun ruoka-aikani on viivästynyt) olivat kasvanet lähes kolmisenttisiksi. Kummitätini Terhi leikkasi kynteni samalla, kun emäntä piteli minua kainaloista (se oli ainoa tapa, jolla ne saivat varpaani esiin, sillä panin kovasti hanttiin, kun ne kaivelivat jalkojani esiin minun ollessani selälläni emännän kädessä).
Ennen kuin minut pantiin laatikkooni, Terhi otti valokuvia tapahtumasta, mm. viimeisen perhepotrettimme. Emäntä ja isäntä Nyström olivat kovin vakavia, enkä ymmärrä miksi, vaikka minusta oli hurjan mukavaa tuntea paljas maa varpaideni alla ja kaikki ne huumaavat tuoksut, joita ilman olin jäänyt niin pitkäksi ajaksi.
 Illalla klo 20 herra ja rouva N. vihelsivät ruokapilliin ja huhuilivat minua laatikostani. Ilmaannuin heidän ällistyksekseen naapurin pihalta, rapsuttelin siinä vähän aikaa itseäni ja mietiskelin, pitäisikö minun tuntea heidät. Päätin, ettei siihen ollut mitään erityistä syytä: kuka järkevä eläin vanginvartijaansa kiittäisi! Niinpä kuljin heidän ohitseen katsomaan, löytyisikö muiden siilien kulhoista jotain sopivaa: minähän en enää aikonut alentua syömään siitä hölmöstä kiposta, jonka pohjasta katsoi aina irvistävä hamsteri, kun kuppi tyhjeni!
Ma 3.5.2004
Toinen päivä vapaudessa. Odottivat, että käyn portailla vinkumassa aamiaista, mutta erehtyivät pahasti. Nukuin koko päivän ja tulin vasta klo 21:n jälkeen iltapalalle. Tällä kertaa tappelin jonkun toisen ilkiön kanssa, pienemmän, mutta kiukkuisemman. Kerran se tönäisi minut kyljelleni ja olin jo luovuttaa, mutta sitten ryhdistäydyin: ruokakupin herruudesta on taisteltava! Jotkut kyllä näyttävät tappelevan naisista, mutta se on minusta outoa: ruoka ennen kaikkea!
Tappeluhan siitä tuli: joku iso köriläs ahdisteli säädyttömästi naarasta ja oli sitä mieltä, että minä tirkistelin: ei pidä paikkansa, minä yritin syödä kaikesta huolimatta! Se idiootti pökki kuppia, jossa olin syömässä ja siitä hermostuin tyystin. Kapusin alas ruokakupista, mutta ennen kuin ehdin valmistautua, sain tällin otsaani.
Työnsimme ja puhisimme, puhisimme ja työnsimme toisiamme. Lopulta päätin paeta paikalta, mutta se iso ladonovi seurasi minua vielä vähän matkaa naapurin pihalla. Keräsin hetken voimia ja sitten rynnistin takaisin: minuahan ei ruokakupilta karkoteta. Iskin voimalla vastustajan kylkeen ja se melkein lennähti kumoon. Tämän jälkeen sain olla rauhassa: siitä on todisteena kuvakin, ellette usko!
► La 15.5.2004
On ollut vähän kiireitä, enkä ole joutanut kirjoittelemaan pariin viikkoon. Täällä Puistolassa on aika vähän noita femiinejä, joten olen joutunut reissaamaan riiuumatkoilla. Tuskin ehdin käydä murkinalla Nyströmien pihalla.
Sitä paitsi helteillä ne pahukset lakkasivat ruokkimasta ja vasta nyt, kun on melkein pyllypiikit jäätyneet maahan kiinni, älysivät laittaa ruokaa kuppiin. Uroksiin kyllä tuntuu törmäävän joka käänteessä, etenkin ruokakulholla. Olen joutunut puolustamaan paikkaani ankarasti ja siksi olen vältellyt yleistä ruokintapaikkaa. Siellä hallitsee yksi tosi iso piikkipallo, joka haastaa riitaa ihan pikkuasioista.
Entinen isäntäperhe taitaa ikävöidä, sillä siellä ne pihalla huutelevat joka toinen ilta.
Nyströmitkin sitten vihdoin käsittivät, etten minä niin lähelle enää tule, kaappaavat vielä takaisin häkkiin niin kuin viimeksi.
► Su 16.5.2004
Herra N. irvisteli, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa, kun kävin tänään pyytämässä ruokaa entiseltä isäntäperheeltä. Kävin sitten ruuan jälkeen myös seurustelemassa rouva N:n kanssa ja nuuskimassa hänen koipiaan.
On sanottava, että on tullut vähän ikävä "lihapatojen" ääreen, sillä ruuanhankinta ei ole ihan yhtä helppoa kuin ennen: ennen minun piti vain näyttää avuttomalta ja istua odottamaan tyhjän kupin viereen ja eikös siihen tuota pikaa tipahtanut yhtä ja toista herkullista.
Olen sen verran myös rähjääntynyt matkassa, että perhe N. ei tunnistanut minua: kutsuivat jopa jossakin vaiheessa uudella nimellä Petteri Sikanen - törkeää oli se! Minun piti oikein käydä vieressä näyttäytymässä, että olisivat ymmärtäneet, kenen kanssa seurustelevat.
Kuonooni on tarttunut valkoista maalia, samoin kylkeeni, eikä naamani ole ollenkaan niin tumma enää; ei kai se ole mikään ihme, kun joudun tonkimaan ruokani maan sisältä. Kenen vika, kysyn minä - kuka minut heittikään kylmään maailmaan?!
► Su 13.6.2004
Pian 7 viikkoa vapaana. On ollut sateista ja kurjaa ja kylmimpänä aikana Nyströmien pihan kulhoihin on tuotu muonaa. Perhe N. on ollut huolissaan, olenko kokonaan joutunut hunningolle, mutta olen käynyt syömässä myöhään yöllä silloin, kun muita siilejä ei ole ollut paikalla - toisinaan vain se, jota kutsutaan Petteri Sikaseksi. Pelättävää ei juuri ole, sillä se iso karjukin, jonka kanssa minulla oli vakavaa kinaa, on nyt kokonaan hävinnyt. Liiterin siilivalo kyllä aina paljastaa, käymmekö syömässä (ovat asentaneet tunnistusvalon siten, että se osoittaa kulkureitillemme).
Koska toissapäivänä oli ruokatarjoilu, arvelin, että tänäänkin olisi. Ei ollut. Herra ja rouva N. vain istuivat puutarhatuoleissaan (rouva N. näytti koulivan palavanrakkauden taimia ja herra N. luki kirjaa). Kuljin heidän ohitseen, mutta mitään ei tapahtunut. Vähän aikaa istuin portaiden alla odottamassa, josko he ymmärtäisivät hakea ruokakupit esiin. Kun siitäkään ei seurannut liikettä, menin rouva N:n lähelle ja tuijotin odottavasti, mutta tämä vain löpisi niitä ja näitä niin kuin aina ("No, terve Töpseli-kulta, mitäs kuuluu...") Lässyn lässyn, minä ajattelin, kahistelin vielä hetken kieloissa talon seinustalla ja lähdin sitten tieheni.
Kävin tunnin kuluttua uudelleen ruokakupilla - turhaan.
Menin todella harmistuneena naapurin kuusiaidan alle, mutta sielläkään ei nykyään saa olla rauhassa. Paikkakunnalla on nimittäin kolme isoa rusakkoa ja yhdellä niistä on nyt poikanen. Se on jo niin iso, ettei enää makaa paikoillaan odottamassa äitinsä maitokuljetusta, vaan tänään se esimerkiksi poukkoili ympäriinsä kuin joku kirppu niin, että pienempi eläin saa pelätä jäävänsä sen jalkoihin.
Kuusiaidan alta sitten seurasin, kun sama rouva N:n höpötys jatkui: hän on alkanut puhua eräälle nuorelle, varsin röyhkeälle mustarastaskoiraalle, joka käy etsimässä matoja aina, kun rouva puuhaa puutarhassa. Ne näyttivät tosi hölmöiltä: rastas tillitti ylös rouva N:ä niillä nappisilmillään ja rouva piti pitkät puheet. Olen yllättänyt heidät ennenkin samasta puuhasta - luulevat ymmärtävänsä toisiaan, jos tarpeeksi tuijottavat, mutta sanokaa minun sanoneen, että rouva ei ymmärrä mitään - ainakaan siilien ruuan päälle, tuskin rastaidenkaan!
► Su 18.7.2004
Ex-emäntä istuskeli tänään naapurin eli Päitsihovin portailla. Ajattelin käydä kertomassa, että on jo ruoka-aika, mutta ennen kuin pääsin pihan poikki, talon musta koira (kutsuvat sitä syystä Ferdinand Tolloksi) hyökkäsi eteeni. Kääriydyin siinä sitten kerälle - mitäpä muutakaan.
Emäntää pidetään yleensä huonona koirankomentajana, mutta tänään hän naapurin madamenkin mielestä ylitti itsensä rynnätessään karjumaan koiralle. Tuota pikaa oli F. Tollo häädetty sisään, mutta minä kyyhötin pitkään paikallani, niin kuin varoilta aina teen. Vähän ajan kuluttua emäntä tuli paikalle, puhui minulle jotakin ja minä suoristin piikkini, mulkoilin häntä hetken epäluuloisena ja häivyin paikalta.
En jaksanut kuitenkaan kauaa kantaa hänelle kaunaa huonosta seurasta, johon hän on hankkiutunut, sillä hän laittoi minulle myöhemmin ruokaa. Väitti herra N:lle, että minä tulin paikalle vajaassa viidessä minuutissa koirapilliin puhaltamisen jälkeen, ja suoraan emännän jalkoihin.
Naapurin madame sanoikin, että nyt minä pidän emäntää suurena sankarina, joka pelastaa minut isoilta eläimiltä ja siksi olen erityisen kesynä. Selityksiä, selityksiä - jos en minä heti hoksannut mennä ruokakupille, vaan kuljin rouvan perässä, kunnes hän vei minut ateriani ääreen - ei se johtunut siitä, että olisin ollut jotenkin suopealla päällä: sattuu nyt vain olemaan niin, että luulin, että hänellä oli ruokaa käsissään, eikä siellä tavallisella paikalla puuvajan nurkalla.
► Pe 9.7.2004
Toisinaan rouva N. huutelee minua ja viheltää koirapilliin. Joskus istun hänen takanaan ja odotan, että hän lopettaa mekastamisen ja tarjoilee ateriani. Koirapillistä tiedän, että ruokaa olisi tarjolla. Turhaan hän kutsuu, sillä minä teen iltaisin lenkkiä ruokakupin kautta joka 1,5 - 2 tunnin välein - käyn ihan vain varmistamassa.
Nyt kun on ollut lämmintä, perhe N. näyttää kokonaan unohtaneet velvollisuutensa: herkkuja putoaa kuppiini tosi harvakseltaan.
► Ma 26.7.2004
Olemme olleet muutaman päivän matkoilla, herra Sikanen ja minä.
Ajattelimme, ettei se haittaisi, kun perhe N:kin oli parin päivän kesälomamatkalla, mutta ilmeisesti tuotimme jonkinlaista huolta poissaolollamme. Näin ainakin päättelen, sillä eilen tullessani tarkistamaan ruokakulhoani, emäntä ja isäntä Nyström riemuitsivat äänekkäästi. Ruokaa ne eivät kyllä olleet älynneet laittaa, sillä minun täytyi tulla portaiden eteen kävelemään merkitsevästi edes takaisin, ennen kuin ne menivät hakemaan kuppiani. Juoksin itse edeltäkäsin ruokintapaikalle odottamaan.
Sain sitten erikoisherkkuani, härkää kastikkeessa. Minua hiukoi aikalailla. Söin kulhoni tyhjäksi, nuolin sen huolellisesti ja menin sitten rouva N:n jalkoihin tuijottamaan häntä, jotta hän ymmärtäisi täyttää kuppini uudelleen. Tällä kertaa ne ymmärsivätkin heti ja kuulin, miten he paheksuivat, kun en ollut kasvanut yhtään ja polakkamuodostani oli tullut pikemminkin patonki.
Ja kun satuin kellahtamaan selälleni raaputtamaan vatsaani, ne siunailivat, että hyvänen aika, ei kai siinä jo nyt heti ole kirppuja! Ja: täytyy kutsua henkilääkäri Joski paikalle. Mikäli muistan, tällä henkilöllä oli aika ilkeitä välineitä, joilla hän pisti minua niskalihakseen, eikä emäntä yrittänyt lainkaan panna vastaan - ei ainakaan hätyyttänyt sitä ihmistä samalla tavalla kuin naapurin koiraa, vaikka olisi pitänyt!
Kuulin heidän myös haikailevan herra Sikasen perään. Että pitäisikö senkin tulla tähän kupilleni juuri, kun minä olen tehnyt hänelle tiettäväksi, kenen ruokakulhoja nämä ovat!
► Ti 27.7.2004
Kyllä nyt emäntä N. eilen näki väärin: en suinkaan ollut naapurin piharajalla nuuskimassa heidän grilliherkkujaan, vaan tutkiskelin maastoa matojen toivossa.
Ei olisi sillä tavalla tarvinnut tulla huutelemaan syömään ja herättämään turhaa huomiota. Ei minun auttanut kuin lähteä emännän luo sillä tavalla vähän mutkitellen (kävin kakallakin välillä), jotteivät kuvittelisi minun olevan mikään koira. Ja naapurin rouva vielä väitti, että olen järsinyt hänen ahkeraliisojaan - en kai minä mikään vegetaristi ole! Sanoi, että yllätti minut niiden kimpusta. Ja emäntä N. siihen että: "Voi, voi täytyy laittaa pienelle kurkkua kuppiin, jos se kaipaa kasviksia!" Jessus, mitä hölmöjä! Ja se kirottu Sikanenkin tunki paikalle - onneksi olin jo syönyt parhaimmat palat päältä.
► Su 1.8.2004
Siilikaverini löytyi tänään yliajettuna tästä läheltä. Isäntäväki sai ilmeisen hepulin päätellen siitä, miten emäntä N. ryntäsi luokseni, kun olin ottamassa aurinkoa ikkunan alla. Taisivat luulla, että se olin minä.
Torstaina rouva N. teki uuden sivun Siiliuutisia.
Ja perjantaina tänne ilmaantui uusi haju, josta aavistelin, että perhe N:n luona on siilipotilas. Ja sitten rouva N. halusikin kirjoittaa tuosta tuntemattomasta, vahingoittuneesta lajitoveristani ihan omalle sivulle, jonka nimi on Potilaskertomus.
► Ma 9.8.2004
Minulla on ollut hiukan hankaluuksia löytää sopivia ruoka-aikoja, kun kupeilleni on ilmaantunut 5-7 siiliä.
 |
Taitavat kyllä olla sitä samaa porukkaa, joka keväällä horroksesta herättyään valloitti ruokapaikkani. Nämä ovat selvästi karaistuneet lisääntymispuuhissaan, joten minä joudun Petteri Sikasen kanssa väistymään, kun ne tallustavat pihapiiriin.
Ihan sitten vain piruuttani kostan välillä herra Sikaselle omat tappioni, mutta kyllä me yhdessäkin aterioimme, kuten kuvasta näkyy (minä olen siinä vasemmalla).
|
► Ti 17.8.2004
Ruokintapaikallamme suorastaan parveilee kollegoja - ainakin 8 kappaletta. Perhe N. väittää, että työstä tullessaan saa kompuroida piikkipalloihin ja että ihmisparat menee vararikkoon syöttäessään ahnetta laumaamme. Hah, kannattaisi kurkistaa jääkaappiin, että paljonko siellä on siilinruokaa ja paljonko muihin suihin tarkoitettuja herkkuja!
Tulemme Sikasen kanssa ajoissa paikalle eli klo 17-18, jotta meille tarjoiltaisiin ensiksi - niin kuin tarjoillaankin. Aika harvoin viitsimme enää riidelläkään, kun kummallekin on varattuna oma kippo. Tänään Sikasen kuppi tuli hiukan myöhässä, ja siitäkös tämä hermostui, pihahteli ja pullisteli. Rouva N. työnsi kiukuttelevan Sikasen nenään kiinni ruoka-astian ja riita loppui kuin leikaten massutukseen.
Kun me kuoman kanssa poistumme, saavat muut isot kipolliset muonaa. Perhe N. on jopa keitellyt herkkuja keittiössään, jotta saisimme mahdollisimman paljon ihraa vartaloidemme ympärille. Sikanen onkin pullistunut kiitettävästi, mutta minä olen pysynyt melko sutjakkana, mikä huolestuttaa kovasti palveluskuntaamme.
► La 28.8.2004
Kaksi tämän vuoden lasta on ilmestynyt kupeillemme. Perhe N:n mielestä se on hurjan mukavaa, mutta minä olen kyllä sitä mieltä, että kun lapsi on niin pieni, ettei se ylety kippoon, vaan joutuu kiipeämään sen sisälle ruokailemaan, se ei saa ryhtyä röyhkeäksi. Se on kasvatuksen puutetta, että siellä istutaan tiivisti, vaikka jotkut vanhemmat tulisivatkin paikalle.
Tänään saimme uutta ruokaa: jonkinlaisia keitettyjä kurkkutorvia pieneksi pilkottuna. Minä ja Sikanen kaivoimme ne sivuun ja söimme vain kissanmuonaa, mutta jotkut yltiöpäisemmät rouskuttelivat niitä aivan onnessaan: yäk!
► Su 5.9.2004
Ei riitä, että ne ipanat istuvat ruokakupeissa vaivautumatta siirtymään; eilen ne tulivat minun kupilleni!
Pienempi yritti työntää kuononsa vatsakarvoitukseeni ikään kuin olisin ollut hänen äitinsä ja isompi nuuski suutani toiveikkaasti.
Kun en pudottanut hänelle mitään, hän nousi kahdelle jalalle selkääni vasten ja nuoli piikkejäni - olikohan niihin jäänyt jotakin syötävää, jota en ollut huomannut, pahus!. Suhtauduin asiaan hyvin kärsivällisesti, koska rouva N. kuvasi meitä, eikä ole sopivaa joutua julkisuuteen lasten pahoinpitelijänä. Rouva ja herra N. keskustelivat siitä, että isompi pentu näyttää minulta mustine naamioineen. On kyllä hyvä, että lapsenruokon maksaa perhe N. enkä minä, kuten naapurin madame sanoikin!
► Ti 21.9.2004 (Emäntä N:n merkintä)
Viikosta 38 lähtien ei Töpselistä, herra Sikasesta ja isoista, tutuista siileistä ole havaintoja. Kolmisen pienempää siiliä käy vielä syömässä, mutta ruokapaikalle saapuu kyllä yksi vieras aina, kun pilli soi - nimittäin Rune Harakka.
Rune-nimensä se sai mukailtuna Runebergiltä, koska on kova keskustelemaan kanssamme pehmeillä, lyhyillä äännähdyksillä. Jos puheet eivät auta, Rune ottaa repertuaariinsa pantomiimin: se esittää elävästi nokallaan, miten se nokkisi ruokapalaa, mikäli sille sellaista tarjottaisiin. Parin metrin päässä meistä, se nokkii ilmaa varpaittensa edessä ja välillä nostaa päätään kysyäkseen, olimmeko ymmärtäneet. Aina välillä ymmärrämme ja Rune saa ihan oman herkkupalan Töpselin pienestä hamsterikupista.
► Ke 6.7.2005
Toukokuun alussa horroksesta herättyäni mieleeni muistuivat kaikki ne hurmaavat herkut, joita pariskunta N:llä oli tapana tarjota. Kävin sitten eräänä iltana tarkistamassa vanhan ruokakuppini paikkaa ja siitäkös syntyi paniikki! Herra ja rouva mekastivat, että eikös tuo ole meidän Töpseli ja eikös sillä ollutkin tuollainen paksu poskiparta ja liehuvat helmat (epäasiallisia kommentteja ulkonäöstäni) ja ruuankin ovat toiset siilit syöneet ja äkkiä uutta ruokaa kuppiin ja... Siinä vaiheessa katsoin parhaimmaksi poistua paikalta kiireen vilkkaa. Mutta vähän ajan kuluttua rouva sitten huuteli ja puhalteli koirapilliin, joten ajattelin: OK, katsotaan, mitä tänään on tarjolla.
Pitkälle toista viikkoa sinnittelin ja ajattelin, etten ole mikään mammanpoika, mutta pian kuitenkin löysin itseni perhe N:n takapihalta. Väittivät, että minä muka JUOKSIN herra N:n jalkoihin, kun tämä oli ripustamassa pyykkiä, niin että PENSAAT KAHISIVAT: pötyä, minä saavuin paikalle juuri niin kuin siilien voidaan odottaakin tekevän: hitaasti ja arvokkaasti.
Ruokaa sain, en niin paljon kuin olisin tarvinnut, mutta ainakin rouva N:llä oli aikaa kysellä kuulumisiani. Vastailin lyhyesti "Mmh." ja "Mumsmums." ja "Nassunnassun.", mikä tuntui hyvin riittävän hänelle - mikäli hän nyt tosissaan edes oli kiinnostunut. Jos olisi ollut, hän olisi nuuskinut minua vähän ja päässyt selville kaikesta mahdollisesta, mitä olin puuhaillut. Erityisesti hän olisi saanut tietää, että olin elostellut, eikun eleskellyt muutaman naaran lähistöllä ja että eräänä päivänä naapurin herra Benjamin oli yllättänyt meikäläiset hyvin arkaluonteisista puuhista ( herra B., mokomakin tirkistelijä!)
Olin jo vähän närkästynyt siitä, että ruokaa ei ollutkaan enää kesäkuussa tarjolla joka ilta, mutta sitten N:ien pihalta kantautui käsittämättömän herkullinen tuoksahdus: graavia lohta! Herra ja rouva olivat kutsuneet vieraita ja aterioivat puutarhapöydän äärellä. Pakko sanoa, että ikään kuin sinkosin paikalle siinä määrin tohkeissani, etten huomannut kolmatta vierasta, jonka karvaiseen valkoiseen naamaan olin vähällä törmätä. Elukka oli kuin jääkarhu (taitavat kutsua sellaista samojediksi - jedi mikä jedi) ja tuijotti minua ruskeilla alakuloisilla silmillään. Sen kunniaksi on sanottava, ettei se haukkunut tai yrittänyt haukata minua, kuten monet nelijalkaiset tekevät.
Heti saavuttuani syntyi ankaraa liikehdintää: siinä hätisteltiin kauemmas sekä koiraa että minua - ja luultavasti juuri rangaistukseksi sainkin vain pienen siilinkourallisen kissan kuivamuonaa (liottamatonta, huomautan). Kävelin ruokakuppini yli kahdesti, ennen kuin äkkäsin, että tämä naurettava annos oli todellakin tarkoitettu päivällisekseni. Ja kaiken lisäksi rouva N. siinä selitteli, että siilien muka tulee pärjätä omillaan jo tähän aikaan vuodesta ja että syksyllä sitten taas... Noh, ajattelin minä, jos vähän vedän poskia lontolleen ja söpistelen pihapolulla, niin eiköhän ehtoisa emäntä (tai ainakin herra) helly ja tarjoa pientä purtavaa (huomatkaa ironinen sävyni). Kun eilen kokeilin, asia olikin juuri niin...
► Su 10.7.2005
On ollut niin pahuksen kuumaa ja kuivaa, että ne samperin madot ovat paenneet niin syvälle herkuttelemaan kosteudella, että meikäläiset ovat nähneet nälkää. Rouva N. sanoikin minut nähdessään, että onpas mamin poika reissussa rähjääntynyt ja laihtunut: otapas siitä vähän murkinaa. No, minä tein työtä käskettyä ja täytyy sanoa, että ruoka suorastaan imuroitui kärsääni.
Hyvä kuvia minusta kuitenkin tuli. Charmini on vankkumaton! Hopealle kimaltelevine karvoituksineni olen kuin Sean Connery, 007 tiedättehän. Hänellä ei tosin taitanut olla näin tuuheaa poskipartaa kaksivuotiaana?
Nenäni muuten kertoo, että taas on perhe N. kaapannut joitakin sukulaisiani hoteisiinsa. Kannattaa katsoa Siili kiikarissa -sivuilta, mitä vivisektioita ne taas suorittavat eläinparoille.
► La 22.10.2005 (Emäntä N:n merkintä)
Jo elokuun alussa, kuten viime syksynäkin, Töpseli katosi talvehtimaan. Koska monet urokset tekevät juuri niin saatuaan tarvittavan ihramääränsä kerättyä, se ei ole poikkeuksellista - ja varmaahan on, että meidän pieni syöttöpossumme on saanut kylliksi lihaa luidensa ympärille. Toivottavasti rakas piikkipallomme saa viettää talvensa yhtä suojatussa ja lämpimässä pesässä kuin ennenkin. Jännityksellä odotamme, tuleeko se taas tervehtimään meitä.
► La 29.5.2010 (Emäntä N:n merkintä)
Tänään naapurit löysivät Töpselin kuolleena pensasaitansa alta. Se ruumiissa ei ilmeisesti ollut muita vammoja kuin sen kuoleman jälkeen varisten nokkimisesta aiheutuneita.
Vuoden 2003 keväällä syntyneen Töpselin elämää puistolalaisella takapihalla oli helppoa seurata, sillä sen oikeassa lonkassa oli vaaleampia piikkejä kämmenennäköisessä muodostelmassa. Miksi piikit kasvoivat sillä kohta vaaleammiksi, ei ole tietoa.
Töpselin tunnistivat myös naapurit käyttäytymisestä. "Se siili, joka katsoo kasvoihin, kun sille puhuu", sanoivat he. Ja: "Olitte varmaan illalla jossakin, kun Töpseli tuli oven taakse/istui terassilla." Tai: "Se kiipeili illalla meidän lautakasassa." Vanhassa omakotitalossamme remontointi on ollut ikuisuusprojektina, ja jo varhain Töpseli keksi, että lautojen välissä asustelevat kuoriaiset. Se kiipeili näppärästi korkeallakin pinon päällä ja osasi tulla hallitusti alas, yleensä.
Töpseli oli tyypillinen urossiili, joka katosi horrostamaan aivan elokuun allkupäivinä, oli sää miten lämmin tahansa. Ja poikkeuksetta se myös heräsi ensimmäisten siilien joukossa huhti-toukokuun vaihteessa. Se ei saanut enää vapauduttuaan loishäätökuureja, eikä sitä punnittu kertaakaan.
Viimeisenä keväänään se painoi reilusti toista kiloa, mahdollisesti 1500g. Sen poskiparta ja helmakarvat olivat pitkät, ja sen kasvot hiukan harmaantuneet. Sen siirtyminen paremmille matomaille herättää haikeutta, koska vastaavaa siilinelämän seurantaa tuskin enää voimme tehdä. Surullisia emme ole, sillä se eli siiliksi varsin pitkän ja onnellisen eläimän.
 |
|
|
|
|
