Siilistä mediassa julkaistua vuosina 2004-2006

Puuttuuko tietoja? Anna vinkki!

2006

Helsingin Sanomissa 23.10.2006 Talousihme-palstalla kerrottiin kilpailusta, jossa pyydettiin ehdotuksia hyödyllisistä tavoista sijoittaa Fortumin optiot. Kunniamaininnan sai ehdotus Pohjois-Helsingistä: optiomiljonääri voisi ostaa ja suojella alueen, joka sopisi paremmin siilien talvehtimispaikaksi kuin paritalojen rakentamiseen, kuten Helsingin kaupunki oli asian ajatellut. Loistava idea, kiitos siitä Sinulle, jolla on arvot kohdallaan!

Kotimaa-lehden toimittaja Matti Härkälä kirjoitti 15.9.2006 otsikolla Liikenteessä vuosittain miljoonia eläinuhreja mm. siileistä. Härkälä viittaa Anne Mannerin v. 2002 tekemään tutkimukseen: kuolonuhrien määräksi saatiin 4,3 milj. lintua, yli miljoona nisäkästä, yli miljoona sammakkoeläintä ja 200 000 matelijaa vuodessa. Nisäkkäistä myyriä kuolee eniten, sitten päästäisiä ja kolmanneksi eniten lepakoita. Rotta, orava,hiiri ja siili sijoittuivat seuraaville sijoille suunnilleen tasaosuuksin.
Lyhyellä empiirisellä tutkimuksella toimittaja itse selvitti, että 20 km:n matkalla Jyväskylä-Muurame-Jyväskylä liikenteen uhreinä löytyi 2 siiliä, orava, varis ja yksi tunnistamaton, ilmeisesti orava.

Keskisuomalaisessa haastatellaan 19.9.2006 Joensuun yliopiston siilitutkija Anni Rautiota. Anni ei suosittele siilien syöttämistä kesällä säännöllisesti samaan tapaan kuin lintuja talvella. Artikkelissa ei kerrota, että kuivina ja erittäin sateisina kesinä ruokinta on tarpeen, varsinkin, kun siiliemot imettävät ja vieroittavat poikasiaan juhannuksen jälkeen.

Helsingin Sanomissa 3.8.2006 kirjoitettiin otsikolla Siilin lintulounas kotipihalla yllätti siilistä, joka hyökkäsi varpusenpoikasen kimppuun. Mielipidesivulla julkaistiin Siili kiikarissa -sivuston ylläpitäjän ja siilien vapaaehtoishoitajan Tuula Nyströmin vastine 13.8.2006:

" Helsingin Sanomissa 3.8. kirjoitettiin eläinsuojelulaissa rauhoitetun siilimme ruokailutottumuksista. Artikkeli oli totuudenmukainen, mutta ehkä olisi ollut hyvä kertoa, että hyönteissyöjä siili käyttää ravinnokseen myös hiiren- ja rotanpoikasia, eikä vain avuttomia linnunpoikasia. Näiden lisäksi siili popsii siis pääasiassa hyönteisiä, mutta myös raatoja, kasviksia ja marjoja. Monipuolisuus on sen selviytymisstrategia, jota se kipeästi tarvitsee, sillä 70 - 80 % siileistä elää vain vuoden."

2005

Koillis-Helsingin Lähisanomien (5.10.2005) toimittaja Pirjo Pihlajamaa kävi haastattelemessa puistolalaisia Turoa ja Turkkaa, Siili kiikarissa -sivuston ylläpitäjän ja siilien vapaaehtoishoitajan Tuula Nyströmin hoitosiilejä. Pihojemme piikikkään kaverin rivit harvenevat -otsikolla kirjoitettu juttu kertoi paitsi siiliveljesten myös niiden lajitoverien ahdigosta.

► Toimittaja Matti Härkälä kirjoitti Keskisuomalainen-lehdessä 4.10.2005 siilistä. Vuonna 1940 julkaistussa eläinkirjassa on lueteltu Sisä-Suomen paikkakuntia, joissa on tavattu siilejä. Tuolloin listalta ei löytynyt yhtään Keski-Suomen kuntaa. Härkälä ehdottaa, että siilille tarjottaisiin kalaa, mutta ei kerro, ettei se saisi olla raakaa B12-vitamiinia tuhoavan vaikutuksensa takia. Hän kuitenkin tietää, että siili on laktoosi-intolerantikko, eikä sille kannata tarjota maitoa.

Radio Q:n toimittaja Markku Heikkinen kutsui 2.6.2005 Suomen Luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikön Matti Niemisen, rotanmyrkyttäjä Raimo Rinteen ja Siili kiikarissa -sivuston ja siilien vapaaehtoishoitajan Tuula Nyströmin keskustelemaan Töölönlahden rannalle pienistä nisäkkäistä, linnuista yms. luonnonvaraisista Helsingin alueella. Keskusteltiin myös myrkytyksistä ja niiden vaikutuksista luonnonvaraisiin eläimiin.

Uutislehti 100 kertoi 24.3.2005 otsikolla Mihin katosivat monni ja mammutti? Helsingin kaupunginmuseon Mammutista marsuun -näyttelystä ja samalla mainitsi, että Virosta tuotiin sata vuotta sitten Suomeen lemmikkisiilejä, jotka siten karkasivat ja levisivät luontoon. Tämä tieto on täysin tuntematon, eikä sitä löydy mistään tietolähteistä, jotka Siili kiikarissa on löytänyt. Olisipa mielenkiintoista nähdä lähde!

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen jätti Helsingin kaupunginvaltuustolle 2.3.2005 talousarvioaloitteen, jossa hän ehdottaa vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten pelastamiskeskuksen perustamista Helsinkiin. (Lähde HESY 1/2005)

Ilkka Ahtiainen (Helsingin Sanomat 5.1.2005) kirjoitti otsikolla Eläinsuojelujärjestöt alkavat saada valtion tukirahaa - Valtionapua ei ole maksettu yli kymmeneen vuoteen seuraavasti:
"Valtakunnalliset eläinsuojelujärjestöt alkavat tänä vuonna, yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, nauttia valtionapua. Valtion tämän vuoden budjetissa tarkoitukseen on varattu 100 000 euroa, ja maa- ja metsätalousministeriön valmistelema asetusluonnos on nyt lausuntokierroksella.
"Tukea on tarkoitus myöntää siinä suhteessa kuin järjestöt käyttävät rahaa tiedotukseen, koulutukseen ja tarkastuksiin", sanoo ministeriöstä taloussuunnittelija Pirjo Miettinen. Tukiraha on tarkoitettu valtakunnallisille, rekisteröidyille järjestöille, joiden päämääränä on edistää eläinten hyvinvointia. Tällaisiksi ministeriössä on etukäteen luokiteltu Suomen eläinsuojeluyhdistys, Animalia, Helsingin eläinsuojeluyhdistys ja Juliana von Wendtin säätiö.
Sen sijaan järjestöt, jotka sallivat ronskimmatkin otteet eläinten oikeuksien ajamiseksi, rajataan tuen ulkopuolelle. Rajauksen teki jo eduskunta, joka rahaa myöntäessään korosti, että "tuen ehdoksi on ehdottomasti asetettava laillisten keinojen käyttäminen toiminnassa". Valtion tukea eivät voi valiokunnan mielestä tulevaisuudessakaan saada järjestöt, jotka tekemisissä eläinanarkistien kanssa. Eläinten hyvinvointiin tähtäävän toiminnan nimissä ei voida valiokunnan mielestä myöskään vaikeuttaa laillista elinkeinotoimintaa", kirjasi eduskunnan valtiovarainvaliokunta ponteensa.
Oikeutta eläimille -liikkeestä kerrotaan, ettei liike aio eikä edes voi hakea valtion rahaa, koska se ei ole rekisteröity yhdistys. Voimme vapaammin ilmaista oman mielipiteemme, kun meidän ei tarvitse niiata mihinkään suuntaan", sanoo Annaksi itseään kutsuva liikkeen edustaja. Hänen mukaansa kaikki liikkeessä olevat eivät hyväksy suoraa toimintaa, esimerkiksi turkistarhaiskuja.
Yksi tuen saajista, Suomen eläinsuojeluyhdistys, on vuosikausia lobannut valtionavun puolesta. Yhdistyksen toiminnanjohtajan Risto Rydmanin mukaan tukea tarvittaisiin eläinsuojeluvalvonnan ylläpitoon eri puolilla Suomea. Kaikkiaan yhdistyksellä on 130 vapaaehtoista eläinsuojeluvalvojaa. Näistä 35 on lääninhallitusten valtuuksin toimivia valvojia, jotka Rydmanin mukaan tekevät 40 prosenttia kaikista eläinsuojeluviran-omaisten tarkastuskäynneistä. "Itse asiassa he tekevät valtiolle kuuluvaa työtä", hän sanoo.
Valtio lakkautti eläinsuojelujärjestöjen tuet vuonna 1994, pääsyynä suuret hallintokustannukset myönnettävään summaan nähden. Vuotuinen tuki oli tuolloin yhteensä 200 000 markkaa eli runsaat 33 000 euroa. Siitä lähtien eläinsuojelujärjestöt ovat tulleet toimeen lahjoitusten ja jäsenmaksujen turvin. Tosin valtio on antanut hieman rahaa koulutukseen, viime vuonna noin 10 000 euron edestä."

Helsingin Sanomissa 3.1.2005 Anna-Leena Pyykkönen kirjoitti otsikolla Loukkaantuneiden villieläinten hoito kangertelee Helsingissä - Muuan ratkaisu olisi eläinsairaala seuraavasti:
"Loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoito kangertelee yhä Helsingissä. Asiasta aiotaan neuvotella tammikuussa yliopiston eläinsairaalan kanssa, joka saa uudet löytöeläintilat Viikin kampukselle. "Hoito ei ole kunnossa. Se on piikki kaupungin lihassa. Kertoo paljon yhteiskunnasta, kuinka hulluista ihmisistä ja loukkaantuneista eläimistä pidetään huolta", Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen sanoo. Hän toimi Helsingin ympäristökeskuksen johtavana ympäristöneuvojana vuodenvaihteeseen saakka. Ympäristökeskus joutuu vastaamaan eläimistä huolissaan olevien kaupunkilaisten kyselyihin, että mitään ei ole tehtävissä eikä kukaan tule paikalle.
Nieminen on laatinut muistion asiasta. Hänestä olisi hyvä, jos villieläinten hoitopaikka saataisiin eläinsairaalan yhteyteen. Hän uskoo, että se saisi helposti sponsorirahaa. Löytöeläimiä ei sijoitettaisi eläinsairaalaan vaan Viikin vanhoihin rakennuksiin, jotka peruskorjataan. Loukkaantuneiden villieläinten hoitoon ne eivät sovellu. Sen sijaan yliopiston opetustilalta vapautuu piakkoin navettoja, jotka voisivat tulla kysymykseen. Toinen vaihtoehto olisi yksityisten säätiöiden tai järjestöjen ylläpitämä sairaala, jollaisia Britanniassa. Ne ovat suosittuja vierailu- ja valistuskohteita. Hyvin hoidettuina sponsoritkin rakastavat niitä.
Niemisen mielestä kannattaa selvittää myös, ottaisiko Korkeasaari villieläimet hoitaakseen, jos se saisi tuen, joka nyt annetaan yliopiston eläinsairaalalle. Valtio maksaa puolet yhden eläinlääkärin palkasta. Korkeasaari on aiemmin hoitanut sairaita villieläimiä, mutta luopunut tautivaaran vuoksi. Osa eläintarhan väestä haluaisi palata vanhaan käytäntöön.
Lain mukaan luonnonvaraisista eläimistä vastaa valtio. Matti Niemisen mukaan valtio voisi harkita myös Hylky-saarta eläinsairaalan paikaksi. Toissa vuonna Helsingissä kokeiltiin 1-2 työllistetyn luontopartiota hyvin kokemuksin. Kesällä ja syksyllä tehtäviä oli niin paljon, ettei kaikkia ehditty hoitaa. "Luontopartion tai vastaavan tarve on ilmeinen. Nyt asukkaita ei voida palvella, eläimistä puhumattakaan", Nieminen sanoo. Hänestä ei ole mitään järkeä siinä, että palokunta lähtee autollaan pelastamaan nilkuttavaa lokkia".


2004

Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys selvitti vuonna 2004 Raision siilikantaa Raisiopäivillä toteutetun kyselyn avulla. Siilikyselykaavakkeen täytti 59 Raisiopäivien kävijää, joista 37 oli raisiolaisia, loput pääasiassa turkulaisia.
Raisiolaisten ja ulkopaikkakuntalaisten havainnot eivät juurikaan poikenneet toisistaan. Vain yhdellä raisiolaispihalla siili oli päivittäinen vieras. Kolmannes raisiolaisista mainitsi nähneensä siilejä kuukausittain tai kerran, pari kesässä, ja puolet ei ollut nähnyt (elävistä) siileistä vilaustakaan koko kesänä 2004. Aina siilit eivät ilmeisesti ole olleet yhtä harvinaisia, sillä valtaosa vastaajista (70%) arvioi siilien vähentyneen viime vuosina. Ne, joiden asuinalueelta siili on hävinnyt, arvioivat häviämisen tapahtuneen vajaa 10 vuotta sitten. Eeva Ennola kokosi tiedot kyselyyn tulleiden vastausten pohjalta. Juttu on julkaistu yhdistyksen jäsenlehdessä 02/2004.