9.7.2020

Siili kirjallisuudessa

Tuula Nyströmi - Tiina Kinnunen:
Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito.

ISBN 9789524831031
Sid., 160 s., Sammakko: 2.p. 2009

Kenellepä suomalaiselle pihapensaikossa tuhiseva siili olisi tuntematon, mutta mitä todella tiedämme tästä ainutlaatuisesta hyönteissyöjästä? Koko perheen yleisteos Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito kertoo siilistä ”piikki piikiltä”. Kirja auttaa tavallista siilinystävää ruokkimaan ja suojelemaan siiliä sekä helpottaa yksityiskohtaisten hoito-ohjeidensa avulla myös orpojen, sairaiden tai loukkaantuneiden siilien hoitoon perehtymistä. Teoksessa pääsemme tutustumaan lisäksi tämän erikoislaatuisen eläimen jättämiin jälkiin taiteessa, uskomuksissa ja myyttisissä tarinoissa.

Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito on hauskannäköinen ja helppolukuinen yleisteos, joka hyödyntää viimeisimpiä kansainvälisiä tutkimuksia. Huoli siitä, että pihojemme pikisilmä kulkee kohti uhanalaisuutta sai vapaaehtoistyönään luonnonvaraisia siilejä hoitavat Tuula Nyströmin ja Tiina Kinnusen täydentämään kotimaamme siilitietoutta.

Kirjan lääketieteelliset tiedot ovat tarkistaneet ja henkilökohtaisia neuvoja antaneet:
Korkeasaaren eläinlääkäri Eeva Rudbäck
villieläinlääkäri Einar Eriksson
eläinlääkäri Tanja Häkkinen
luonnonvaraisten eläinten hoitaja ja eläinsuojeluvalvoja Sari Valtanen.

Henkilökohtaisia neuvoja ovat antaneet myös eri puolilla Suomea toimivat eläinlääkärit, jotka ovat erikoistuneet luonnonvaraisen siilin hoitoon. Käsikirjoituksen on lisäksi takistanut Lounais-Hämeen Luonnonsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Lounais-Suomen alueellinen nisäkäshavaintojen kerääjä museomestari Antero Suoranta.

Tuula Nyström - Laila Nevakivi:
Piikkipallo ihan pihalla

ISBN/EAN: 9789523011113
Sid., 48 s., Maahenki: 2017.

Nopea saalistaja, ketterä kiipeilijä, mainio uimari, äänekäs sirkuttaja, puutarhurin hyödyllinen pikkuapuri... Piikkipallo ihan pihalla -kirja tutustuttaa suomalaiset lapset ja myös lasten kanssa kirjaa lukevat aikuiset toisenlaiseen siiliin. Viimeisin tutkimustieto yhdistyy tässä kirjassa sadunomaiseen tarinaan, joka kuljettaa siiliä keväästä kesään, syksystä talveen. Siilin kanssa kulkee kumisaapasprinsessa Venni, jolta onnistuu niin siilin talvipesän rakentaminen kuin siiliriimien rustaaminen.

Laila Nevakiven lumoava kuvitus yhdistää siilin vuodenajat aitoon kasvikuvastoon ja hyönteismaailmaan. Hän on palkittu ympäristökasvatukseen erikoistunut kuvittaja, joka on kuvittanut 17 lasten tieto- ja satukirjaa. Kirjan kirjoittaja Tuula Nyström on hoitanut loukkaantuneita ja sairaita siilejä sekä kirjoittanut tietokirjan eurooppalaisesta siilistä yhdessä Tiina Kinnusen kanssa(ks. yllä).

Antonella Tomaselli - Massimo Vacchetta:
Hyppysellien onnea
. Elämänkerrallinen tarina.

ISBN: 9789527063415.
Sid., 250 s., Aviador Kustannus: 2018.

Massimo Vacchettan ja Antonella Tomasellin teos Hyppysellinen onnea ilmestyi huhtikuussa suomeksi Aviadorin kustantamana. Hyppysellinen onnea on tositarinaan perustuva kertomus pohjois-italialaisen eläinlääkäristä Massimosta, joka alkaa ottaa hoiviinsa orpoja ja sairaita siilejä. Massimon ja hänen siiliensä tarina on sekä liikuttava kertomus jokaiselle eläinten ystävälle että ajankohtainen puheenvuoro eläinten oikeuksista; kuinka pitkälle ihmisen oikeus rajoittaa eläinten vapautta saa yltää?

Massimo Vacchetta toimii myös siilien ja niiden elinympäristön suojelemisen puolesta toimivan La Casa dei Ricci -yhdistyksen puheenjohtajana. Toinen teoksen kirjoittajista Antonella Tomaselli, on toimittaja, kirjailija ja aktiivinen ympäristön- ja eläintensuojelija. Hyppysellisen onnea on suomentanut italiasta Helena Hakola-Louko. Suomennoksessa apuna eläinlääketieteen asiantuntijana on haastateltu arvostettua eläinlääkäri Katri Wermundsenia.

Kirja sisältää asianmukaisia hoito-ohjeita. Se on todentuntuinen kasvutarina siitä, miten siilejä hoitava eläinlääkäri suhtautuu aluksi hoitamaansa siiliin kuin lemmikkieläimeen, mutta kasvaa sitten tietoisuuteen siitä, että luonnonvaraisen eläimen hoitaminen vaatii toisenlaista ymmärrystä lajista ja sen käyttäytymisestä.

Siilien hoitajana ja hygieniasäännöt sisäistäneenä kavahtaa hiukan italialaista huolettomuutta, jolla siilejä käsitellään paljain käsin ja tuodaan omaan sänkyyn. Siilikirpuista ei myöskään mainita, vaikka niitä kaikilla luonnonvaraisilla siileillä onkin.