2.7.2023

Siili mediassa

Viimeisten 15 vuoden aikana luonnonvaraisista siileistä on kirjoitettu joka vuosi lähes yhtä paljon lehtiin ja nettiin. Kirjoitukset käsittelevät siilin varhaisen heräämisen, sen tapojen, lisääntymisen ja suojelutarpeen ihmettelyä. Edelleen siilin elintavat ja käyttäytyminen ovat yllättävän monille suomalaisille osittain tuntemattomia. Siilikiinnostusta lisäsi vuonna 2009 julkaisemamme Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito, Siili kiikarissa -verkkosivut ja Siili kiikarissa -profiili sekä myöhemmin avattu Siili kiikarissa fb-ryhmä.

Siilien hoitajia haastatellaan sekä paikallisiin että laajempilevikkeisiin lehtiin, ja tallennetaan lehtien nettisivuille videoiden kera. Samaan aikaan siilien määrä on selvästi vähentynyt: varmin merkki siitä on se, että siilien maantiekuolemia on merkittävästi vähemmän kuin aikaisemmin. Nykyisin on yleisempää löytää kettuja ja supeja autojen uhreina kuin siilejä.

Mitä enemmän mediassa kerrotaan siilin kohtalosta sitä parempi. Tärkeää olisi vihdoin myös ymmärtää, että siilitutkimusta tarvitaan lisää, jotta voimme estää tutun piikkipallon häviämisen suomalaisesta luonnosta. Se ei valitettavasti ole enää niin kaukainen asia.