Siili kiikarissa -sivuista

Helsinkiläisen Tuula Nyströmin ensimmäinen hoitosiili, Töpseli, ryhtyi tekemään evakkopäiväkirjaansa nettiin v. 2004. Sivuilla Töpseli kertoi elämästään ihmisen hoidossa, eikä piikkitakilla ollut mitään erityisen hyvää sanottavaa perhe N:stä.

Siilien hoitotyö jatkui ja laajeni vuonna 2005. Tuula halusi säilyttää muistiinpanojaan hoitomenetelmistä ja niitä varten tarvittiin Siili kiikarissa -sivut. Sivujen nimi lainattiin pilke silmäkulmassa silloiselta tv:n luonto-ohjelmalta Lintu kiikarissa.

Koska siileistä ei edelleenkään v. 2006 ollut suomenkielistä ajankohtaista tietoa saatavilla, Tuula uudisti Siili kiikarissa -sivut, joihin hän ryhtyi keräämään pääasiassa Euroopan englanninkielisiltä alueilta tutkimustietoa ja ensimmäisiä yleisiä hoito-ohjeita.

Itä-Suomessa siilejä vuosia hoitanut Tiina Kinnunen ehdotti v. 2008 Tuulalle siilikirjan tekemistä, koska sellaista ei ollut 10 vuoteen ilmestynyt. Tiedonhankinta- ja kirjoitusprojekti aloitettiin välittömästi. Samalla kun kirja syntyi, tuotettiin yhdessä suuret määrät uutta tietoa myös Siili kiikarissa -sivuille. Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito -kirja julkaistiin keväällä 2009. Uudistetut siilisivut avattiin saman vuoden syksyllä sen jälkeen, kun muutamassa kuukaudessa loppuunmyydyn siilikirjan toinen painos tuli markkinoille.

Siili kiikarissa liittyi Facebookiin 30.7.2010.

Kun nämä sivut avattiin 7.11.2012, vanhoille sivuille oli kertynyt vajaassa kolmessa vuodessa yli 132 000 käyntiä. Siilillä on paljon ystäviä! Siili kiikarissa -sivuista on tullut lukuisien siilistien ansiosta käsite. Sivuilla käyvät niin loukkaantuneen siilin löytäneet kuin siilin vastaanotolleen saaneet eläinlääkäritkin. Ehkäpä eurooppalaisen siilin elämä Suomessa on hieman pidentynyt, kun tietoisuus siilien vähenemisestä on kasvanut, toivokaamme sitä!

Siili kiikarissa -verkkosivujen ilmettä kirkastettiin 1.2.2015. Käyntejä sivulla oli 3.2.2015 185395 kpl.