19.2.2023

Siilin taksonomia

Tieteellinen luokitus
Lähteet
Tutkimuksia
Siili on elävä fossiili. Se polveutuu varhaisella liitukaudella, n. 90 miljoonaa vuotta sitten eläneistä siilejä muistuttaneista, päästäisen kaltaisista eläimistä. Nykyisen kaltaiset siilit kehittyivät yli 15 miljoonaa vuotta sitten ja ovat siten yksi planeettamme vanhimmista nisäkäslajeista.

On käyty pitkään keskustelua siitä, kuuluuko siili hyönteissyöjien lahkoon, kuten on pitkään ajateltu. Hyönteissyöjien lahkoon on sijoitettu huolettomasti useita hyönteisiä syöviä, pienikokoisia nisäkkäitä, kuten päästäiset, myyrät ja tanrekit.

Mitokondrion dna:ta tutkittaessa on kuitenkin päädytty sijoittamaan siili omaksi Erinaceomorpha -lahkokseen. Tätä ehdotti Malcolm McKenna jo vuonna 1975. Pat Morris toteaa siilikirjassaan (The New Hedgehogs Book, 2010), että yhdestä asiasta ainakin voidaan olla yhtä mieltä eli siitä, että siileillä ei ole läheisiä nisäkässukulaisia, vaikka niillä onkin kaukaisia yhteyksiä myyrien ja päästäisten sukuun. Morris viittaa siihen, että kun siilillä ei ole sukulaisia, sen voisi tällä perusteella sijoittaa omaan lahkoonsa.

Erinaceomorpha-lahkon sisällä siilien heimo (Erinaceidae) jakautuu kahteen alaheimoon: varsinaisiin piikkisiin siileihin (Erinaceinae) ja karvaisiin siileihin ( Galericinae / Echinosoricinae), kuten rottasiileihin, jotka muistuttavat enemmän päästäisiä ja jyrsijöitä. Keskustelua on myös herättänyt se, kuinka monta lajia piikkisiin siileihin kuuluu. Tällä hetkellä arvellaan, että lajeja on 11-14. Gordon Corbet (1988) on esittänyt, että lajeja on 14:

  • Hemiechinus (4 korvasiililajia)
  • Atelerix (4 afrikkalaista kääpiösiililajia)
  • Paraechinus (3 aavikkosiililajia)
  • Erinaceus (3 eurooppalaista siililajia).
Jälkimmäisten joukosta löytyvät myös ns. "läntinen" siili (Erinaceus europaeus) eli oma kotoinen villisiilimme ja valkorintainen idänsiili (Erinaceus concolor), jota lähimmillään esiintyy Virossa. Suomeen se ei ole toistaiseksi levinnyt. Kolmas eurooppalainen laji on Erinaceus roumanicus (myös valkorintainen), jota on pidetty europaeuksen ja concolorin alalajina.

Vuonna 1967 saksalaiset biologit (Pathologisches Institut der Universität Bonn) selvittivät kromosomianalyysin perusteella, että E. europaeus ja E. concolor ovat kaksi eri lajia. Vuonna 1978 Nils Mandahl vahvisti tutkimuksen ja esitti lisäksi, että kromosomiensa määrän ja rakenteen (karyotyypin) perusteella molemmat siilit voidaan jakaa edelleen kahteen kolmeen eri "rotuun". Näistä osa on levinnyt Brittein saarille (karyotyyppi WIII), osa Saksaan, Puolaan ja Skandinaviaan.

Fiammetta Santuccin ja hänen kollegoidensa (1999) tutkimukset ovat vieneet vieläkin pidemmälle siilien geneettistä tutkimusta. Geneettistä vaihtelua voi havaita myös E. europaeus -lajin sisällä, sillä saksalainen ja italialainen laji poikkeaa niin ikään Ranskaan, Espanjaan ja Brittein saarille levinneestä europaeus-lajista.

Myös E. concolor-lajin geenipohja vaihtelee, kun verrataan Balkanin, Kreikan ja Koillis-Italian lajeja Turkkiin ja Israeliin levinneisiin lajeihin. Santuccin ja kumppaneiden saamat tulokset viittaavat siihen, että E. europaeus ja E. concolor erosivat lajeina toisistaan lähes 6 miljoonaa vuotta sitten, ja että kumpikin jakautui vielä eri alalajeihin 3 miljoonaa vuotta sitten.

Tieteellinen luokittelu

Lähteet:

Alaheimoista, suvuista ja lajeista ks. myös http://fi.wikipedia.org/wiki/Siilit

Morris, Pat: The New Hedgehogs Book, 2010.

Wikipedia https://fi.wikipedia.org/wiki/Siili

Tutkimuksia:

Lund Rasmussen, Sophie et al. (2019): Genetic structure of the European hedgehog (Erinaceus europaeus) in Denmark