Uusi eläinsuojelulaki ja luonnonvaraisten eläinten hoito

Vuoden 2018 alussa eduskunnassa oli lausuntokierroksella Maa- ja metsätalousministeriön
valmistelema ehdotus laiksi eläinten hyvinvoinnista. Uuden lain tarkoituksena oli korvata voimassa oleva eläinsuojelulaki (247/1996). Lakiehdotukseen sisältyi useita avun tarpeessa olevien luonnonvaraisten eläinten hoitoon liittyviä tarkennuksia. Lakiehdotusta ei ehditty käsitellä loppuun eduskunnassa vaalikauden 2015–2018 aikana ja se raukesi vaalikauden päättyessä. On oletettavaa, että eläinsuojelulain uudistus otetaan uudelleen käsittelyyn
vaalikaudella 2019–2022. On tärkeää, että lakiehdotuksessa olevat luonnonvaraisten eläinten hoitoa koskevat puutteet otetaan uudelleen esiin, jotta ne eivät sellaisinaan palaisi uusintakäsittelyyn. Tuula Nyström erityisesti lakiluonnoksen 154/2018 vp pykäliä 7 §, 29 § ja 60 §. L
akiehdotusta tarkastellaan luonnonvaraisen siilin (Erinaceus europaeus) vapaaehtoishoitajan näkökulmasta.

Artikkeli on julkaistu Suomen Siiliyhdistys ry:n Silium-lehdessä 2019.
Ks. Artikkeli kokonaisuudessaan (pdf)

Yleistä eläinsuojelulaista ja luonnonvaraisista eläimistä

Sairaan tai vahingoittuneen luonnonvaraisen eläimen auttaminen ei edellytä kansalaisilta vain moraalista vastuullisuutta, se perustuu nykyiseen voimassa olevaan eläinsuojelulakiin. Laki on perusteltu eläinsuojelullisesti ja uudessa lakiehdotuksessa puhutaankin eläinten itseisarvoon perustuvan kunnioituksen lisäämisestä. Korulauseiden sijasta uudessa laissa tulisi huomioida se, että luonnonvaraisten eläinten määrät vähenevät, yhä useampi laji uhanalaistuu, eikä monimuotoisuuden säilyttäminen ole mahdollista, ellei tulevassa eläinsuojelulaissa tarkenneta useita kohtia pykäliin 7, 29 ja 60 liittyen. Tällaisenaan laki ei vastaa lain henkeä eikä kirjainta. Lakiehdotus tulisikin valmistella uudelleen ja huomioida erityisesti vapaaehtoisten luonnonvaraisten eläinten hoitajien heikko asema verrattuna työn määrään ja tärkeyteen. Vapaaehtoisuuden varaan rakentuvaa lakisääteistä toimintaa tulee tukea yhteiskunnan taholta, ei pelkästään asettaa sille vaatimuksia.

Luonnonvaraisen eläimen lopetus

Lakiehdotuksessa todetaan, että maakunnan on huolehdittava maakunnan järjestämälle eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden tai vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta, mutta siitä puuttuu täysin olennaisin eli miten huolehditaan luonnonvaraisen eläimen ensiavusta ja jatkohoitoon toimittamisesta. Painotus on siis lopettamisessa ja lakiehdotus on varsin suorasanainen: ” Luonnonvaraisten eläinten kohdalla lopetuskynnyksen tulisi olla selkeästi matalampi kuin ihmisen hoidossa olevien eläinten kohdalla.” On huolestuttavaa, ettei luonnonvaraisen eläimen uhanalaisuutta ole otettu lainkaan huomioon. Lakiehdotus vaatii tarkennuksen, jossa jokaisen eläinlääkärin vastaanotolle tuodun luonnonvaraisen eläimen uhanalaisuus velvoitetaan arvioimaan ja jos eläin on uhanalainen, sen hoitoon panostetaan ennemminkin kuin lopetukseen.

Luonnonvaraisen ensiapu, hoito ja kuntoutus

Lakiluonnoksessa todetaan: ”Loukkaantunut tai muutoin avuttomassa tilassa oleva luonnonvarainen eläin voidaan ottaa lyhytaikaisesti haltuun sille annettavaa ensiapua tai
hoitoon toimittamista varten. Ensiavun jälkeen eläin on sen tilan salliessa vapautettava takaisin luontoon tai toimitettava hoitoon 60 §:ssä tarkoitettuun hoitopaikkaan. Jos eläintä ei voida vapauttaa eikä sen hoitoa voida järjestää, eläin on lopetettava
.” Uudessa laissa luonnonvaraisten eläinten hoitoa tulee säädellä huomattavasti aiempaa tarkemmin. Loukkaantuneen tai sairaan luonnonvaraisen eläimen löytäjän tilannetta tulee helpottaa selkein säädöksin. Löytäjän on tiedettävä, mihin eläimen voi kuljettaa, tai kuka voi kuljettaa eläimen hoitoon, jos eläimen löytäjällä ei ole siihen mahdollisuutta, kuka vastaa
kuljetuskuluista - ja ennen kaikkea: kuka ottaa vastuun eläimen hoidosta.

Tilapäistä apua tarvitsevien luonnonvaraisten eläintenhoitoa tulisi rajoittaa. Maakuntien on selvitettävä luonnonvaraisia eläimiä hoitavien tahojen ja yksityishenkilöiden resurssit sekä tilojen, osaamisen että rahoituksen kannalta. Ensiapuluontoista, 1-3 päivän mittaista ensiapua antamaan voidaan kansalaisia ohjeistaa, mutta jo lähtötilanteessa tulee selvittää eläimelle jatkohoitopaikka ja arvioida eläimen kyky sopeutua takaisin luontoon tai mikäli se ei ole mahdollista sijoittumismahdollisuutta eläintarhaan tai eläinpuistoon. Aikuisena hoitoon
otettua arkaa eläintä ei tulisi sijoittaa tarhaan. Mikäli sitä ei voida vapauttaa luontoon, eikä sen hengissä pitäminen ole lajin säilymisen kannalta välttämätöntä, tulisi harkita eläimen lopettamista.

Ensiapuvastuu täytyy rajata siihen apuun, johon eläimen löytäjä omien taitojensa ja kykyjensä mukaan kykenee. Kansalaisille tulee antaayhteystiedot, joista ensiapuneuvontaa on saatavissa päivystysluontoisesti.

Luonnonvaraisen eläimen kuljettaminen hoitoon

Luonnonvaraisten eläinten hoitomahdollisuudet vaihtelevat eri puolella Suomea. Eläimen selviytymismahdollisuudet riippuvat tällä hetkellä siitä, sijaitseeko lähistöllä jokin julkisin varoin tuettu hoitola tai eläintarha, joka hoitaa luonnonvaraisia eläimiä. Suomessa on laajoja alueita, joilta sairaan tai loukkaantuneen eläimen toimittaminen hoitoon vaatii huomattavan pitkän kuljetusmatkan. Luonnonvaraisen eläimen kuljettaminen aiheuttaa lähes aina eläimelle tarpeetonta stressiä, joka heikentää sen mahdollisuuksia selvitä.

Lakiehdotuksessa ei ole otettu lainkaan huomioon sairaiden tai loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten kuljettamista jatkohoitoon: kuljetusvastuu jää eläimen löytäjälle. Miten toimitaan tilanteissa, joissa kansalainen löytää loukkaantuneen eläimen, mutta hänellä ei ole mahdollisuutta kuljettaa eläintä hoitolaan? Esim. Helsingissä pelastuslaitoksen
eläinpelastusyksikkö auttaa sairaiden ja loukkaantuneiden eläinten kuljetuksessa. Lakiehdotukseen tarvitaan kohta, jossa mainitaan, että vastaava järjestelmä tulisi saada jokaiseen maakuntaan tai vähintään varata määrärahoja siihen, että myös kansalaisille voitaisiin tarvittaessa korvata eläinten kuljetuskustannuksia.

Ilmoitusvelvollisuus luonnonvaraisen eläimen hoidosta

On tärkeää, että sairaiden ja loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoidolle asetetaan laatuvaatimuksia. Luonnonvaraisten eläinten hoitajilla (yleensä vapaaehtoinen) tulee olla asiantuntemusta paitsi juuri hoitoa tarvitsevan eläimen hoidosta, myös eläimen fysiologiasta ja käyttäytymisestä. Hoidon päätavoitteena tulee aina olla yksilöllisen hoidon tarjoaminen sekä eläimen terveeksi hoitamisen ja kuntouttamisen lisäksi sen vapauttaminen luontoon niin pian kuin eläimen kunto sen sallii. Luotettava ja asiantunteva hoitaja suunnittelee hoitotoimenpiteet ja lääkkeet yhdessä luonnonvaraisiin lajeihin erikoistuneen
eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkäri arvioi eläinpotilaan tilan, tekee hoitosuunnitelman, jos se mahdollista ja määrää tarvittaessa lääkkeet. Vapaaehtoinen hoitaja vastaa eläimen hoidosta, lääkinnästä sekä kuntoutuksesta. Hän myös ilmoittaa eläinlääkärille, mikäli hoidossa olevan eläimen tilassa ilmenee muutoksia ja saa jälleen eläinlääkäriltä tarvitsemansa avun. Tällaisia
eläinlääkäreitä Suomessa on hyvin vähän.

Yksinkertaistettuna ilmoitusvastuu luonnonvaraisten eläinten hoitamisesta tarkoittaa sitä, että yksityinen kansalainen on vastuussa vain sairaan tai loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen ensiavusta ja eläimen toimittamisesta jatkohoitoon. Jatkohoitotyö olisi lakiehdotuksen mukaan ilmoituksenvaraista toimintaa eli esim. siilien vapaaehtoishoitaja tekee maakunnalle ilmoituksen siitä, että hoitaa siilejä, on siihen riittävän pätevä ja hoitotilat ovat olemassa.

Mitä ilmoitusvelvollisuus valvontaviranomaiselle käytännössä tarkoittaa, on epäselvää. Mitä
tarkoittavat asianmukaiset tilat, miten ne määritellään ja kuka ne määrittelee? Tehdäänkö hoitoloihin tarkastuskäyntejä, kuka niitä tekee ja maksavatko ne jotain? Miten osaaminen osoitetaan: vaaditaanko jokin koulutus ja jos vaaditaan, kuka järjestää luonnonvaraisten eläinten hoitoon liittyvää koulutusta ja saako siitä todistuksen?

Artikkeli jatkuu...