12.7.2020

► Pekka Mäkisen palautteessa Siili kiikarissa -sivuston ylläpitäjän ja siilien vapaaehtoishoitajan Tuula Nyströmin (Suomen Luonto, joulukuu 2007) oli maininta, että siilin maksa rasittuisi liiasta lisäravinnosta. Tämä kyllä pitää paikkansa, jos siili on hoitovankeudessa, eikä saa luonnollista ravintoaan vastapainoksi eikä liiku kuten vapaana ollessaan. Ruokintamäärää ja ruuan laatua on tuolloin tarkkailtava, samoin kuin siilin painonkehitystä.

Pekka Mäkinen toteaa myös, että teollisesta ruuasta ollaan montaa mieltä: sekin on totta. Teolliseen ruokaan turvautuvat useimmat lemmikinomistajat ja on jopa valittaen sanottava, että nämä tuotteet ovat monesti huomattavasti laadukkaampia ja paremmin tutkittuja kuin ihmisen oma ravinto. Koska tavallisen siilinruokkija on vaikea löytää sellaista ravintoa, joka olisi siilille kaikkein parasta (esim. kuoriaisia ja toukkia), täytyy tyytyä toiseksi parhaaseen eli sellaiseen ravintoon, jota on helposti saatavilla ja joka muistuttaa mahdollisimman paljon siilin proteiinipitoista ravintoa luonnossa kuten kissanmuona.
Mitkään tiedossa olevat tutkimustulokset eivät tue sitä väittämää, että siilin pihalle ruokkiminen olisi sen maksalle vaarallista, mikäli huolehditaan siitä, että sille tarjottu ravinto ei sisällä suolaa, mausteita, laktoosia tai lisäaineita. Maksan rasittumista lisäävät luonnollisesti ympäristömyrkyt, joiden tehokkaana "imurina" siili ravinnonhankintatapansa takia on. Tästä syystä sille tarjotun ravinnon tulee olla mahdollisimman puhdasta lisäaineista.
Keväällä urokset kiertelevät kiimassaan väsymättömästi naaraiden perässä siihen tahtiin, että ruuanhankinta jää toissijaiseksi ja naaraidenkin aika kuluu pääasiassa sulhojen hätistelyyn. Kun sitten luottamus on saavutettu ja uros päässyt toteuttamaan elämäntehtäväänsä, raskaaksi hankkiutuneiden naaraiden energia kuluu raskauden ylläpitämiseen ja myöhemmin imetykseen. Niillä ei ole alunperinkään ollut poikasista huolehtimisen takia aikaa syksyllä hankkia sitä ravintomäärä kuin urosten. Kun tiedetään, että siili saattaa menettää lähes puolet painostaan aivan tavallisena horroskautena (6 - 7 kuukauden aikana), ruokinta-apu myös keväällä on erinomaisen tarpeen.
Ja jos vielä sääolosuhteet koettelevat piikkipalloa syksyllä esim. silloin, kun on liian kylmää, jotta ravintohyönteiset liikkuisivat, mutta lämpötila ei kuitenkaan ole sellainen, että siili vaipuisi syvään horrokseen, vaan heräilee tavan takaa, se tarvitsee lisäravintoa. Saatu energia korvaa myös siten heräilyyn kulunutta energiamäärää.
On huomattava, että puhumme nyt eläimestä, jonka kanta Suomessa on vähenemässä. Ilman ihmisen apua siilin suku etenee kohti vääjäämätöntä eli sukupuuttoa kuten Britanniassa, jossa siili julistettiin äskettäin uhanalaiseksi. Brittein saarillahan siilillä on ollut tunnetusti paljon ystäviä ja ympäri maan on perustettu lukuisia siilihoitoloita. Näin ei ole Suomessa, vaan sairaista, loukkaantuneista ja orvoista siileistä huolehtivat pääasiassa vapaaehtoiset, omilla varoillaan. Siihen joukkoon toivotan lämpimästi terve tulleeksi kaikki pihojen pikku puutarhurin ystävät, teitä tarvitaan!
Tutkijoita kovistelisimme hieman: missä viipyvät tutkimukset siilikannan koosta ja tilasta Suomessa? Ja päättäjille kysymys: missä viipyy esim. kuntien yhteisesti ylläpitämä nisäkäs- ja lintuhoitola - Korkeasaaren sijainti ei ole paras mahdollinen muuta maata ajatellen, eikä sillä ole resursseja toimia sellaisena? Meidän ei ole varaa antaa tilanteen yllättää itseämme, kuten on käynyt Britanniassa. (Tämä palaute on lähetetty Suomen Luonto -lehteen 31.12.2007)

► Toimittaja Eve Hietamies haastatteli Siili kiikarissa -sivuston ylläpitäjää ja siilien vapaaehtoishoitajaa Tuula Nyströmiä APU-lehden (41/2007) juttuun, jossa puhuttiin siililiikennemerkkien puolesta.

► Västerbottens Kuriren -lehdessä (s. 7) käytiin 6.10.2007 keskustelua siitä, miten siilit selviävät talvihorroksestaan. Talvipesien rakentamista pidettiin parhaimpana tapana auttaa siiliä pitkässä, kylmässä koitoksessa. Umeån alueella pidetään hyvänä sitä, että siilin talvipesä on riittävän suuri, muttei liian. Mitoiksi pesälle ehdotettiin 50 x 50 x 50 ja myös pesän eristämistä pohjasta käsin. Umeå sijaitsee Ruotsissa Pietarsaaren korkeudella, joten kovin kylmästä alueesta ei ole kyse. Eristeet tuntuvat hiukan liioitelluilta, kun pesä täytetään kuivilla lehdillä ja ruoholla. Hienoa siilityötä alueella joka tapauksessa tehdään ja siellä mm. pidetään 800 grammaa riittävänä horrosta aloittavalle siilille.

► HBL:ssa (4.10.2007, Dagbok s. 28,) kerrottiin eläinystävällisestä taksinkuljettajasta, joka pitää blogia työstään. Eräänä yönä kuljettaja todisti tapahtumaa, joka sai paljon palautetta: siili ylitti tietä ja edellä ajava auto hiljensi vauhtiaan ja odotti siilin tulevan kohdalle. Sen sijaan, että kuljettaja olisi odottanut matkantekijän menevän menojaan, hän lisäsi yllättäen kaasua ja murskasi eläimen katuun. Siilinmurhan jälkeen ihmiset kysyivät netissä, mihin empatia on kadonnut? Minä kysyn toisella tapaa: mistä ihmiset löytävät niin ison halun tappaa? Mitä ihminen tappoi itsessään, tappaessaan siilin?

► STT:n toimittaja Heli Sinkkonen haastatteli Siili kiikarissa -sivuston ylläpitäjää ja siilien vapaaehtoishoitajaa Tuula Nyströmiä ja juttu julkaistiin Hämeen Sanomissa 2.10.2007. Jutusta tuli monipuolinen, sillä siihen mahdutettiin huoli siilien tulevaisuudesta, esitettiin toivomus uusien siilien hoitajien löytymisestä, tehtiin siilille talvipesä ja annettiin ruokintaohjeet. Tarvittaisiin myös ennen kaikkea kuntien yhteinen luonnonvaraisten nisäkkäiden hoitola. Kiitos Helille hienosta jutusta!

► Ekokaari -lehden syyskuun 2007 numerossa kerrotaan sivulla 3, että Riihimäen kierrätyskeskuksesta voi ostaa valmiita siilin talvipesiä. Lehden kuvassa pesä näyttää laudasta tehdyltä, mutta jutussa Siilille talvipesä suositellaan säänkestävää vesivaneria. Se ei kuitenkaan ole tiiviytensä takia kyllin ilmavaa ja muuttuu helposti hometaloksi (ks. Talvipesän rakentaminen)

► Ilkka-lehden Yleisöltä-palstalle kirjoittaa 30.8.2007 seinäjokelainen nimimerkki Siilen ja lasten puolesta surullinen seutukunnalla pitkästä aikaa näyttäytyneestä kesyhköstä siilistä, jota lapset ruokkivat ja jonka samalla paikkakunnalla asuvat pojat kivittivät kuoliaaksi.

► Satakunnan Kansa uutisoi 29.8.2007 (Ulkomaat, s. 15) Britanniasta, jossa siili julistettiin uhanalaiseksi varpusen, kottaraisten, lohien ja rantakäärmeiden ohella. Parin viime vuoden aikana on havahduttu siilien katoamiseen, kun tutkijat ennakoivat, ettei saarivaltakunnassa ole siilejä enää 25 vuoden kuluttua. Meni hiukan toista vuotta siihen, että piikkipallo sai statuksen, joka toivottavasti herättelee nopeisiin, konkreettisiin toimenpiteisiin. Jäämme odottamaan, mitä ne ovat, sillä Suomessakin kaivataan tätä tietoa.

► Maaseudun tulevaisuus 17.8.2007 kehoittaa aukaisemaan pian siilibaarin. "Paksu ihrakerros on siilin henkivakuutus", sanoo lehti. lehden antamat ruokintaohjeet ovat kuin suoraan Siili kiikarissa -sivuston ohjeista. Kiitos siilin puolesta!

► Glorian Koti -lehden elokuun numerossa muotoilija Harri Koskinen suunnitteli ja teki siilille pesän. Muotoilija itse sanoo, ettei pesä täytä kaikkia kansainvälisen siiliyhdistyksen kriteereitä ja ettei ole järkevää kopioida hänen pesämalliaan suoraan. Siili kiikarissa on varma, että siilien suku iloitsee tästä viisaasta huomautuksesta. Vaikka iloisenvärinen "siilikirkko" onkin hupaisa, ei ole syytä leikkiä siilin hengellä, joka muutenkin on löysässä talvihorroksen aikana. Tosin ne, jotka tosissaan haluavat siilin säilyvän Suomessa ja rakentavat hieman toisenlaisia pesiä, eivät kyllä usko, että siilikulta pistää nenäänsä tähän moderniin taideteokseen - ja jos pistääkin, mieluiten Koskisen pesän lattian alle - se kun eniten muistuttaa niitä vanhanajan asuinrakennusten rossipohjia ja liiterinalusia, joihin siili kaikkein mieluiten on pesänsä aina tehnytkin.
Muuten, mikä on kansainvälinen siiliyhdistys, johon Erinaceus europaeuksen voi rekisteröidä? Wikipediaan ei sellaista oltu kirjattu, eikä Googlestakaan löytynyt kuin lemmikkisiilien kasvattajien organisaatio. Mutta tosiaan, lemmikkisiilillehän tuo Harri Koskisen pesä olisi mitä mainioin!

►Sydsvenskan (6.8.2007, A/s.10) toimittaja Åsa Clara Åhlander kertoi Berlingske Tidene -lehden uutisesta. Tanskanmaalla Pindsvinehjaelpen (siilien suojelu-) -yhdistyksen edustaja Kirsten van Oosterhout saa päivittäin useita soittoja amatööripuutarhureilta, jotka haluavat ostaa siilin etanantuhoajaksi. Kuten meilläkin hoidetut siilit palautetaan yleensä sinne, mistä ne ovat löytyneet, eikä luonnonvaraisia siilejä saa ottaa lemmikeiksi. Tästä syystä intohimoiset puutarhansa vaalijat ovat alkaneet myös kidnapata siilejä omalle pihalleen.
Siili kiikarissa toteaa, että ajattelu on virheellistä useammallakin kuin kahdella olennaisella tavalla: ensinnäkin kyseiset Espanjansiruetanat (Arion lusitanicus, joita artikkelissa kutsutaan "tappajaetanoiksi") ovat liian sitkeää purtavaa hyönteissyöjän hampaille. Niille sopii parhaiten etanoiden munat tai pienemmän kokoiset etanat. Toiseksi siili on tottunut tietynlaiseen biotooppiin (biotooppikäsite on oletus, että joku alue on tietylle lajille, yksilölle tai populaatiolle mahdollinen elinympäristö), eikä se voi hankkia ravintoaan, pesiä, pariutua yms. alueella, joka ei kokonaisuudessaan tue sen elämisen tarpeita. Puutarhurin sopii siis suhtautua asiaan kansanviisauden tavoin: "kannettu vesi ei kaivossa pysy" eli siilinkäinen ottaa jalat alleen.

► Siilit huomioitava raivaustöissä, kirjoittaa oululainen lukija Leena Teräs Kalevan näköislehdessä 5.8.2007. Lukija oli löytänyt vaikeasti vammautuneen siilin, jota oli vahingoittanut todennäköisesti raivaussaha tai trimmeri. Aiheellinen huomautus, mutta siili olisi kuitenkin ollut hyvä viedä välittömästi lopetettavaksi kaupungineläinlääkärin luo, ei ottaa kotiin juotettavaksi. Tätä mieltä oli 7.8. myös toinen lukija, Päivi Takkunen Raahesta. Hän viittasi eläinsuojelulain 14:een pykälään, joka edellyttää, että huonossa kunnossa olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan, ja mikäli näin ei voida tehdä, eläin tulee lopettaa asiallisella tavalla.

► Aamulehti (26.7.2007, Muut, s.5) otsikoi: Siili tykkää riistaherkuista. Tähän tulokseen olivat tulleet pienet rantaperkiöläiset tutkijat Anni Toiviainen, 9, ja Saana Koivisto, 10. Annin kotitalon pation alla asustanut siiliperhe sai ensin tonnikala-aterioita, mutta sitten tytöt päättivät tutkia, olisiko kissanruoka halvempaa.
Tytöt ruokkivat siilejä yhtä aikaa viidellä eri kissanruokatuotteella, joista yksi vei murskavoiton: lautanenkin nuoltiin puhtaaksi. Voittajaherkku oli Pirkan kissanhyytelö riista-ateria: häränliha-kalkkuna, lohi-taimenpaté, tonnikala ja kana jäivät tutkimuksissa sijoille 2-5. Tutkijan työ ei ole helppoa, sillä siilin kädestä syönnin opettaminen päätyi siilin puremaan, mutta silti tytöt haaveilevat eläimistä ammattialaansa joskus tulevaisuudessa.

► Helsingin Uutisissa otsikolla Liika tuijotus tai käpälöinti voi tappaa stressiin kerrottiin Korkeasaaren luonnonvaraisten eläinten hoitolasta. Jutussa kerrottiin, että siilit olivat kansoittaneet jo 30 potilaspaikkaa. Näiden 30 joukossa ovat Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen sinne 15.7. toimittamat 7 siiliä.
"On vaikea kuvitella parempaa tunnetta kuin laskea parantunut eläin takaisin vapauteen onnistuneen hoidon jälkeen", sanoo Korkeasaaren eläinlääkäri Eeva Rudbäck. Niinpä, se on se asia, joka palkitsee ne kaikki sadat suomalaiset vapaaehtoiset luonnonvaraisten eläinten hoitajat; muuta palkkaahan heille ei kaiken vapaa-ajan vievästä työstä tule, kuluja kylläkin.

► Savon Sanomissa tiistaina 5.6.2007 Helena Rönkä kirjoitti mukavasti siileistä ja sen poikasista. Siili kiikarissa epäilee, että artikkeliin oli haettu epäonnistuneet faktalähteet, sillä koiranmakkaraa ja raakaa kalaa tarjottiin siilille tässäkin jutussa. Liotetut kissanraksut ovat proteiinivoittoista ravintoa syövän siilin paras muonavalinta ja kala tulee aina hieman kiehauttaa, jotta sen B1-vitamiiinia tuhoava tiaminaasientsyymi lakkaisi toimimasta. Kiitos kuitenkin Helenalle artikkelista, sillä siili kaipaa ystäviä erityisesti tänä kuivana alkukesänä!

► Karjalainen -lehdessä keskiviikkona 18.4.2007 julkaistiin toimittaja Hanna Käyhkön haastattelu otsikolla "Piikkipallot ovat täällä taas - aikainen kevät herätti ensimmäiset siilit melkein kuukauden etuajassa".
Artikkelissa haastateltu Joensuun yliopiston siilitutkija Anni Rautio pohdiskelee, että leuto talvi ja aikainen kevät saattaa merkitä muutoksia siilien elämänrytmille: " Voi olla, että entistä useampi siili on selvinnyt talvihorroksesta hengissä." Raution mukaan voi vain arvailla, alkaako siilien lisääntyminenkin jo aikaisemmin, ja vaikuttaako se myös siihen, että entistä useampi naaras ehtii tehdä kahdet poikaset.
Siilien kannalta ei pieni takatalvikaan ole huolestuttava, sillä hyönteisiä liikkuu jo luonnossa. Jos sää kylmenee enemmän, siilit voivat palata pesiinsä yöksi, toteaa Rautio.
Siilitutkimus alkoi vuonna 2004 Joensuun yliopistossa ja se jatkuu edelleen pienemmässä mittakaavassa. Muutamaa radiolähettimellä ja korvamerkillä varustettua siiliä seuraillaan edelleen. Anni Rautio tekee laajasta tutkimusaineistosta väitöskirjaansa.
Myös Esteri-siilin ja monien muidenkin siilien hoitajaa, Tiina Kinnusta, haastateltiin lehdessä. Tiina peräänkuulutti uusia "virallisia" siilirinkiläisiä. Viisaasti Tiina korosti, että villieläimenä siili tarvitsee ihmisen välitöntä apua vain loukkaantuneena ja sairaana - sen ruokkiminen on sallittua, mutta lemmikkieläin se ei ole.
Haastattelusta oli tipahtanut pois yksi tärkeä asia: kalaa siileille kannattaa tarjota hieman kiehautettuna. Ja toinenkin seikka kaipaa oikaisua: Siili kiikarissa -sivut ovat edelleen Tuula Nyströmin vastuulla, mutta niiden tietojen hankkimiseen ovat osallistuneet lukuisat siilifanit - siitä heille kaikille lämmin kiitos!

► Tänä vuonna Agricolan kuolemasta tulee kuluneeksi 450 vuotta. Turun yliopiston suomen kielen professori Kaisa Häkkinen kirjoittaa Omat sanat -kolumnissaan Tiede 3/2007 -lehdessä psalmien kääntämisen vaikeudesta.
Kun Mikael Agricola käänsi esim. psalmia 104, siinä kerrottiin vuorten rinteillä asuvista kauriista ja kallionkoloissa piileskelevistä tamaaneista. Ensimmäisessä käännöksessään kirjakielemme isä sijoitti vuorenrinteille mäyrät ja kanelit (ruotsinkielen laina sanasta kaniinit). Professori Häkkinen kirjoittaa: "Kun sama kohta tuli esiin Psalttarissa, rinteille ilmestyivät villivuohet, ja kanelien vaihtoehdoksi Agricola lisäsi toisen ruotsalaisen lainan, siiliä merkitsevät iilkotit. Vikaan meni siis uusikin yritys, mutta kääntäjän ongelmat on helppo ymmärtää. Kuinka moni nykysuomalainen tietää, mikä eläin on tamaani?"

► Talvi vaatii eläimiltä erityisominaisuuksia, kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihde 5.1.2007. Juttu kertoo siilin horroksesta ja mm. siitä, miten sen ruumiinlämpö laskee lähelle nollaa, aina neljään asteeseen saakka. Jos jäätymisvaara uhkaa, siili voi 2-3 tunnissa nostaa lämpönsä normaaliksi. Oulun yliopiston biologian professori Esa Hohtola kertoo, että mikäli talvella on pidempiä aikoja esim. 10 asteen lämpötila, siilin rasvavarasto palaa ennen aikojaan.